Muistan pienenä tyttönä katselleeni kateellisena vuosia vanhemman sisareni meikkiarsenaalia. Äitini onneksi ymmärsi yskän ja tarjosi joskus pienen suihkauksen parfyymista tai jopa huulille hieman punaa, sellaista ärhäkkää väriä, joka oli muodissa joskus 50-luvulla. Pian pienikin kuitenkin ymmärsi, että entisillä ajoilla ja nykymenolla on eroa. On asioita, jotka ovat muotia ja sitten niitä, jotka eivät enää (tai vielä) sitä ole.
Yhtäkkiä keskustelun aiheena oli esimerkiksi Leslie Hornby eli Twiggy, tuo langanlaiha englantilainen valokuvamalli, joka nousi iäkkäämpien kauhistelemaksi ja teinien ihailemaksi muoti-ikoniksi. Jaana-lehden jutussa toimittaja Oriana Fallaci pitää Twiggyä eli kotoisemmin "Tikkua" vaikeasti haastateltavana. Tikku "ei ole seksikäs, hänessä on muuta: hänessä on hellyyttä, naisellisuutta ja persoonallisuutta. Hän on Rita Hayworthin, Marilyn Monroen ja Sophia Lorenin vastakohta, hänen ulkonäössään ei ole mitään eroottisesti kiinnostavaa. Vaatteet eivät korosta hänen muotojaan, vaan hänen jalkojaan, joiden kuitenkin on oltava ohuet eikä seksikkäät. Hermafrodiittista kauneutta, on sanottu".
Huulipunan väri muuttui kymmenessä vuodessa kirkkaasta punaisesta yhä vaaleammaksi ja vaaleammaksi, lähes valkoiseksi silmämeikin korostaessa rajauksilla ja tönköillä ripsillä noita sielun peilejä. Sen jälkeen vain taivas on ollut rajan meikkimuodissa. Äidin käyttämää verratonta ja suudelmankestävää Sans égal-huulipunaa ei enää löydy kaupoista ja myös Jane Hellen on kadonnut markkinoilta. Cutexia ja Max Factoria voivat sentään nykytytötkin vielä käyttää.
Kuvat: Jane Hellen/1960, Twiggy Jaana-lehden kannessa 1/1968, Max Factor/1966, Cutex/1966, Sans ègal/1953
Kommentit