Vuoden 1911 "Helsingin Kaiku" -lehti seuraili maailman muotitapahtumia tarkalla silmällä. Kevätnumerossa kerrottiin "sivistyneen maailman mahtavimman ja mielivaltaisimman hallitsijattaren" - muodin - huomiota herättävästä uutuudesta. Esikuva tähän erikoiseen hameeseen oli haettu haaremeista asti ja niitä näkyi jo Pariisissa.

                  

Tätä uutuutta nimitettiin tavallisesti "pasha-hameeksi" ja sen muodosti laveat housut, joiden päälle hame "harmoonisesti ja sulavasti" sovitettiin. Ratkaisevaa tuossa asettelussa oli käyttäjän maku ja sopivaisuuskäsitys. Yhtenä elementtinä oli tietysti "illusionien luominen"!! Uusi muoti muistutti paljon polkupyöräilyssä käytettyä housuhameita, erottuen siitä täyttämällä naisellisuuden ja sopivaisuuden vaatimukset. Missään tapauksessa sitä ei haluttu pitää miesten pukeutumisen jäljittelynä.

Toimittaja hieman epäilee, "voittaako tämä uusi muoti alaa ja pääseekö pysyväiseksi." Mutta muistuttaa, että "heikomman sukupuolen synnynnäinen kyky keikailla ja tuoda ilmi sulavuutta saa tässäkin puvussa toimintamahdollisuuden." (??) Ja eipä aikaakaan, kun:   lehden seuraavassa numerossa kerrotaan, että Espiksellä on nähty pääkaupungin ensimmäinen housuhame (kuvassa alla).

               

    ___________________________________________________________________________







Ja hei kaikki työkaverit, ystävät:

Meillä oli niin mukavaa lauantaina, eikö vain? Harvoin on tuollaisia pippaloita, joissa tapaa vanhoja, uusia, poislähteviä ja jo lähteneitä.

Katseenkestävissä asuissa. Ja kaikkia kohottavia, puristavia, muotoilevia keinoja käyttäen...