Näinä harmaan marraskuun harmaina päivinä käy joskus niin, että on vaikea saada itseänsä ylös tuolta punkan pohjalta aamuisin. Ja jos vaikka joku saakin itsensä työpaikalle asti niin työpäivän jälkeen sohva huuteleekin jo kutsuvasti puoleensa. Niveliä kolottaa ja mieli ei lennä.

Kaikenlaista on kokeiltu tähän kaamosmasennuksen hetkeen, joka onneksi useimmiten vuodenvaihteen jälkeen alkaa helpottaa itsestään päivien pidentyessä.

Ulkoilu ja liikuntahan ne tunnetusti auttavat. Mutta juuri tämä vuodenaika kun pyöräily on auttamatta ohi (talvirenkailla en suostu!), eikä hiihtämään vielä pääse (siis hei, täällä pääkaupunkiseudulla ainakaan!) ja koirakin nyrpistää nokkaansa märässä loskassa korvia myöten kahlaamiselle, on liikunnan kannalta pahin.







Jotain muuta sitten: Maté-juomaa on lipitetty aamuteen sijasta koko syksy ja uusin innostus on inkivääri, joka maultaan on kyllä huomattavasti parempi vaihtoehto ja auttaa myös nivelvaivoihin. Tuoretta inkivääriä paloina kupin pohjalle ja kiehuvaa vettä päälle niin, avot siinä on virkistävä juoma valmiina.

Ja pieni vihje nimimerkiltä "Ärtynyt Pirkanmaalta"  - kannattaa ostaa irtotuotetta eikä maksaa valmiiksi pakatusta moninkertaista hintaa.

Ruoka maistuu ja suklaata on syöty levykaupalla ja sehän näkyy. Seuraavaksi lähden sitten sen kirkasvalolampun ostoon. Näkyikin olevan Anttilassa tarjouksessa.






                                                                    
         
     Auttaisiko lääke??? Kylpy kuulostaa
     mukavalta mutkun ei ole ammetta!
 



 
    Tässä kylpy, joka ei ammetta
     kaipaa!
     Vai pitäisköhän lähteä opiskelemaan?

 






 

Voimia kaikille - keinolla millä hyvänsä ja VALOA KOHTI !

Mainokset vuosilta 1925, 1928 ja 1930