torstai, 20. maaliskuu 2008
Suuri mieskatsaus
Juuri vilahtaneen Tasa-arvon päivän kunniaksi (ja tasa-arvon sekä vaihteen vuoksi) kokosin tähän hieman miesmainoksia 60-luvun alkupuolelta. Kävin läpi neljä vuoden 1964 Viikkosanomat -lehteä, joista löytyi huumaava määrä miehille suunnattuja, miehen kuvilla varustettuja, miehekkäitä tekstejä ja iskulauseita sisältäviä mainoksia.
Mielenkiintoista oli jäädä hetkeksi pohtimaan tuota pikkulapsuuteni miesmaisemaa. Ensinnä huomion kiinnitti mainosten monipuolisuus: kuvissa oli herraa ja duunaria, jätkää ja pehmoa. Viikkosanomilla taisi olla monipuolinen lukijakunta? Uusi Mies nosti jo hieman päätään mainosmaailmassakin. Vaikka valtaosa mainoksista olikin perinteisiä "mies tekee, nainen katsoo ihaillen"-tyyppisiä juttuja, löytyi muutama "perhe, koti ja keittiö"-tyyliin tehtyä reklaamia.
Mainosten miehet paitsi ajavat partansa ja käyttävät hiusvettä, kärsivät myös hilseestä, päänsärystä, noidannuolesta, ruoansulatusvaivoista ja peräpukamista. He polttavat savukkeita tai piippua karjalaitumella, mikroautoradalla, autossa, pukeutuessaan. Ja aivan erityisesti Amerikassa.
Mies saattoi siemailla naisensa kanssa martinit pehmeän musiikin soidessa tai juhlahetkellä ihastuttavien ihmisten keskuudessa kuohuviiniä. Seurassa maistui koffkoffkoff ja töiden jälkeen raikas appelsiinijuoma. Mies liikkui joko kavereiden kanssa tai naisensa seurassa. Isältä pojalle siirtyi niin hiusvoide kuin banlon-paitakin.
Miesmainosten iskulauseita: Aito amerikkalainen. Puhtaampi, parempi maku. Patentoitu. Uusinta muotia. Tärkein osa hyvää pukeutumista. Tekotavalta parhainta laatua. Sen tuntee helposti. Istuu kuin valettu. Miesten merkki. Mukavan miehen päällystakki. Kestää kovaakin kulutusta.
Miehekkään hieno. Kannattaa maksaa hieman enemmän. Huoliteltu ja huoleton, aina yhtä raikas ja uusi. Tiukka ja matala lantiolta. Vyötön. Linjakas. Kannattaa maksaa! Parranajon piristäjä! Huolehtii hiuksistanne. Vapauttaa naurun. Kestää, kestää ja kestää. Leuka, joka tietää mitä tahtoo! Voittaja! Tauno Palo!
Kommentit