torstai, 2. marraskuu 2006
Musiikkiterapiaa
Monenlaista hyötyä huomaan tästä blogin pitämisestä. Tulee esimerkiksi käytyä läpi kaikki vanhatkin levyarkistot kun tuota kuukauden sävellistaa keräilen. Laatikoista löytyy levyjä, joita ei ole aikoihin kuunnellut. Jotain levyä on tullut kuunneltua joskus kyllästymiseen saakka ja joku taas on jäänyt yhden kuuntelukerran jälkeen lodjuun, jostain syystä.
Joku musiikki liittyy kiinteästi tiettyyn ajanjaksoon elämässä ja tuo vieläkin mieleen sen hetken tunnelmat. Töiden jälkeen uupunut pienten lasten äiti kuunteli sohvan nurkassa kuulokkeilla Eppuja motivoituakseen arkihommiin. Eroon liittyvä ahdistus ja kyyneleet putkahtavat esiin kun kuulee erästä tiettyä ruotsalaista naislaulajaa. Myöhemmin - rakastuneena - uuh ja aah, en edes muista mitä kuuntelin... Musiikki toimii niin monenlaisten tunteiden tulkkina, sanoittajana kun sanoja ei löydy.
Lokakuun ajan kuuntelin ahkerasti Loveradiota, kaikkia niitä 70-luvun helmiä. Hurriganesit, Wigwamit ja Hectorit ja monetmonet muut nostivat niitä nuoruuden kultaisia muistoja pintaan. Oi niitä käsittämättömien tiukkojen Beaversien, kirsikanmakuisen pallohuulikiillon ja liftauksen aikoja!
Hohhoijaa, paras laittaa langattomat päähän ja aloittaa imurointi. Vaikka Pauli Hanhiniemen tahdissa.
Kommentit