perjantai, 2. helmikuu 2007
Mistä tämä nostalginen fiilis?
Täytyy vielä vähän jatkaa tuota muutaman päivän takaista vinyylinostagiajuttua. En tiedä mistä tämä nyt oikein johtuu tämä haikailu 70-luvun puoliväliin, liekö syynä joka paikassa esillä oleva, syksyllä ensi-iltansa saava Ganes-elokuva, vai mikä?
Elokuvasta on vaikea sanoa - pystyyköhän sitä edes pokkana katselemaan? Vai meneekö nipottamiseksi ja nippelijuttujen tutkiskeluksi.
Niinkuin esimerkiksi, että ottakaa nyt hyvät ihmiset kielikorut pois jos menette elokuvan keikkayleisöksi ja auotte suutanne eturivissä! Ei silloin sellaisia ollut!
No mutta nyt taas aiheeseen. Intro-lehti oli nuorisolehdistä se toinen, joka minulle tuli. Toinenhan oli tietysti Suosikki. Intro ilmestyi vuosina 1968-75 ja sen raunioille alkoi muistaakseni ilmestyä Help (jonka lukija myös olin).
Yksi ainoa Intro löytyi jemmoistani mutta sekin riittää antamaan pienen läpileikkauksen vuoden 1974 nuorisokulttuurista.
Top-listat olivat tärkeitä ja lukijoiden äänestämä Pörssi samoin. Siellä ne ovat Demikset, Hectorit, Alwari Tuohitorvet ja muut Osmondseja ja Sparkseja unohtamatta. Tai Rubettesia.
Jutuissa pohditaan mm että menettääkö Hector äänensä juuri kun Lapsuuden loppu-74 kiertue on alkanut. Kiertueen aloitus tapahtui pop-ravintola Alibissa Helsingissä.
Isot jutut on myös Eric Claptonista ja Leo Sayerista sekä Pekka Pohjolasta.
Country & Western-musiikin esittelyyn on käytetty peräti 3,5 sivua..
Muotisivuilla riehuu Gatsby-kuume ja Demis-
kilpailussa on palkintoina levy nimmarilla.
Finnejä hoidettiin ahkerasti silloinkin, mainoksia eri tuotteille oli lukuisia. Finnien Waterloo?
Sarjakuvana papukaija Romeo, tekijää ei löytynyt...
Yessina oli tyttöjen dödö, mainokset noita kummia piirrettyjä...
Kommentit