280240.jpg
    
280237.jpg

Jostain syystä on lähiympäristössä keskusteltu paljon työstä, työoloista, ammateista, koulutuksesta.

 Työhön ollaan tyytyväisiä ja työnteosta nautitaan, tai sitten ei. Työolot ja -ilmapiiri ovat monilla aloilla ja monissa työpaikoissa vielä monta parannusta vailla.


                  280239.jpg

280249.jpg
Moni ikäiseni, nelikymppinen siis, vaihtaa alaa. Opiskelee aivan uuden ammatin, kääntää kelkan ihan uuteen suuntaan.

 Sairaanhoitajasta tulee yrittäjä ja it-tykistä bussinkuljettaja. Monia kiinnostaa kädentaidot niin, että pitkäaikaisesta harrastuksesta tulee työ.

Tämän hetken nuori opiskellee elämässään kolme eri ammattia.


                        280235.jpg

Tällaisen Päästökirjan sai työntekijä 1800-luvun lopussa palveluskauden päättyessä. Palkollinen ei saanut vaatia päästökirjaa isännältä muulloin kuin syyskuun kuluessa (palveluskausi päättyi 1.11.).

Päästökirjan toisella puolella luetellaan työskentelyaikana saadut palkkaedut, joita voivat olla: ruoka talosta, rahaa, vaatteita, liinaa, saappaita, pieksuja, sukkia, villoja, rukiita, ohria, kauroja, herneitä, perunoita, perunamaata, voita, maitoa, piimää, lihaa, kaloja, suoloja tai puita.

Keisarillinen palkkaussääntö (1865) määrittelee isännälle joitakin velvollisuuksia: palkkaa on maksettava ja päästökirja annettava.


Jos siis palkollinen sellaisen ansaitsee. "Jos palkollinen, joka osoitetun huolimattomuuden, niskoittelemisen, luottamattomuuden, juoppouden taikka muun kunnottomuuden tähden on saanut nuhteita, pysyy pahanilkisyydessään, taikka osoittaa itsensä ei uskottavaksi, ja taitamattomaksi palweluksessaan, eroitettakoon hän siitä 3§ssä sanotulla tavalla, palkkansa hukalla, ja saakoon semmoisen erokirjan kuin hän ansaitsee."

Erityismainintana on vielä, että "palkollisen kanssa, joka kielletyllä ajalla tawataan krouweissa, kapakoissa eli rawintoloissa, taikka isännän luvatta lähtee kotoa, taikka yli luwatun ajan wiiwyttää kotiintuloansa, taikka on muualla yötä" menetellään edellisen kohdan tavoin.

Kuvat: Kaikkien poikien toiveammatti/Ajan Sävel 1962, Sarjakuvat Matti Mainio ja Jussi Juonio sekä Lentäjä Sam Hurja/Seura 1937, Vitos-Sukansilmikoimiskone/Kotiliesi 1952, Päästökirja/1899 Osakeyhtiö Polytypoksen Kirjapaino, Turku