tiistai, 8. heinäkuu 2008
Lastenhoidon edistämisyhdistys
Pikku uutinen Helsingin Kaiku-lehdessä vuodelta 1904 kertoo Lastenhoidon edistämisyhdistyksen perustamista lastenseimistä Helsingissä. Yhdistyksen ylläpitämä, työtätekevien äitien lapsille tarkoitettu seimi sijaitsi Kallion kaupunginosassa osoitteessa 3.linja 8.
Pientä maksua vastaan saattoivat äidit jättää lapsensa tuohon seimeen työpäivän ajaksi. Maksuksi oli määritetty 25 penniä päivässä, mutta "säälittävissä tapauksissa hoidetaan lapset ilmaiseksi". Näitä säälittäviä, ilmaiseksi hoidettuja tapauksia oli noin kolmasosa hoidokkaiden koko luvusta.
Jutussa kerrotaan, että "kun lapset aamulla tuodaan laitokseen, puetaan heidät laitoksen puhtaihin vaatteihin ja saavat sitten päivän ajan hyvän hoidon ja terveellisen, voimakkaan ruoan". Laitoksen suosio oli muutamassa vuodessa voimakkaasti kasvanut "aivan vähäisestä alusta". Tuona vuonna lapsia oli hoidossa päivittäin useita kymmeniä. Yhdistyksen toinen lastenseimi sijaitsi Punavuorien kaupunginosassa.
Kuvat: Helsingin Kaiku nro 23/24 vuodelta 1904
Kommentit