Tänä kesänä pyöräilyharrastukseni on uuden kodin sijainnin vuoksi kasvanut aivan uusiin ulottuvuuksiin. Täältä on mukava hurauttaa keskustaan, kierrellä Lauttasaarta, käväistä Leppävaarassa. Työmatkojakin olen ajellut ja reitti kulkee upeasti nurmikenttien ja Keskuspuiston läpi lähes keskustaan. Helsinkikö kivikylä?

Kypärää en ole saanut hankittua, vaikka ystävän pyöräilyonnettomuus (lähes seitsemän viikkoa saikulla) sai kyllä vakavasti harkitsemaan. Artikkeli Suomen Urheilulehdestä vuodelta 1902 kannustaa kuitenkin pitämään yllä pyöräilyharrastusta, kuitenkin riskit huomioon ottaen. Siihen aikaan muuten myös automobiiliajo luettiin pyöräilyharrastukseksi...


Neuvoja pyöräilijöille.
Ken pyöräilköön, ken olkoon pyöräilemättä?
"Poika alkakoon pyörällä ajaa vaikkapa kuinka nuorena tahansa, jos kiivas juoksu ja rasittavat leikit häntä nähtävästi huvittavat. Mutta hän käyttäköön silloin lasten pyörää, joka painoonsa ja suuruuteensa nähden hänelle täydellisesti soveltuu. Kun hän pyöräilee, seuratkoon häntä, varsinkin hänen vallan nuorena ollen, aikaihminen, joka pitää huolta siitä, ettei hän saa ajaa liian nopeasti eikä korkeita, pitkiä mäkiä ylös. Kilpailuihin älköön lapsi milloinkaan otako osaa. Jos poika on luonteeltaan alakuloinen ja nähtävästi rakastaa alallaanoloa sekä kernaasti välttää ruumiillisia ponnistuksia, tutkikoon häntä lääkäri, ennen kuin hänet pyöräilemään lasketaan."

"Tyttölapsista ollaan lääkärien piireissä eri mieltä. Eurooppalaiset fysioloogit arvelevat, että lienee edullisinta, jos tyttö vasta 15:nnen ikävuotensa jälkeen saapi tilaisuutta pyöräurheilun harjoittamiseen. Amerikkalaiset lääkärit sitä vastoin väittävät, että sääntö, joka koskee poikia, koskekoon tyttöjäkin, ja että kuta aikaisemmin tyttö rupeaa pyöräilemään, sitä vähemmän tulee häntä hänen myöhäisemmässä ijässään vaivaamaan nuo  eurooppalaisten naisten tavalliset sisälliset taudit. Amerikassa pyöräilevät tytöt paljon aikaisemmin ja paljon ahkerammin kuin meillä, ja siellä ovat n.s. naistaudit melkein tuntemattomat. Tämän onnellisen seikan lukevat sikäläiset asiantuntijat tyttöjen aikaisen pyöräilemisen ja urheilemisen ansioksi. "


Kuinka tulee meidän hengittää?
"Ainoastaan syvään hengittämisen kautta täyttyvät keuhkot kautt'aaltaan ja laajenevat keuhkojen yläosissa olevat pienet solukkeet. Sen vuoksi tulee meidän ajaessa aika ajoin kohota pystyyn, vetää olkapäämme hieman taaksepäin, hengittää syvään ja pidättää muutamaksi sekunniksi henkeämme. Uloshengittäminen tapahtukoon voimakkaasti ja nopeasti. Ilman virtaus keuhkoihin kulkekoon säännöllisesti nenän kautta. Suu on pyöräillessä ja muulloinkin aina pidettävä lujasti sulkeutuneena. Jos tällä tavalla raittiissa ilmassa hengitämme, eivät ainoastaan meidän keuhkomme voimistu, vaan me tulemme myös vähemmän taudeille alttiiksi."

Kuinka usein tulee pyöräilijän astua satulastaan kävelemään?
"Niin usein kuin mahdollista. Istuessa ja yhtämittaisesti polkiessa tulee näet suuri joukko verisuonia puristuksen alaisiksi, joten niissä verenkulku ei voi säännöllisesti käydä päinsä. Sama koskee osaksi joitakuita vatsaontelon elimiäkin. Sydämelle tulee siten enentynyt työ joten se helposti rasittuu. Tätä rasitusta me istuessamme heti huomaa. Siinähän se polkupyörällä ajamisen suurin vaara onkin. Sen vuoksi olisi välttämättömäksi tavaksi ottaa, että jokikisessä vasta mäessä aina käveltäisiin."



        

Minkälaisen puvun tulee olla?
"Minkälainen tahansa, kun vaan ei käytetä sukkanauhoja. Tietysti ovat kureliivit poistettavat. Keveä päänpeite, mutta rinnalla ja varsinkin vatsalla jotakuinkin lämmin puku.Vastatuulessa pantakoon esim. paperi vatsalle vaatteitten alle. Satulan tulee olla mukavan, etenkin naispyörissä.

Ainoastaan sellaiset ihmiset kelpaavat pyöräilijöiksi, joiden sydän, keuhkot ja yleensä kaikki elimet ovat terveet. Lapset varokoot ylenrasittumista. Sydämentykytyksen tahi hengenahdistuksen uhatessa on lepo tarpeellinen."

Mainokset ja kuvat: Ylimmät Suomen Urheilulehdestä 1902,Husqvarna-polkupyörän mainos /1928, Nokian polkupyörärengas/1925