Suomen Urheilulehti /Kesäkuu 1905

Motori-pyöristä

Kuuluisa polkupyörätehdas "Wanderer" Saksassa, joka viime vuosina menestyksellä on kilvoitellut amerikalaisten tehdasten kanssa, on suurimmalla huolella ottanut kehittääkseen motoripolkupyörien tekniikkaa. Polkupyörillä on jo kerran kaikkiaan mallinsa, jota tuskin enää suurestikaan muutellaan, mutta kaikki motorilla liikkuvat koneet niin maalla kuin vesillä, ovat parast'aikaa kiihkeän kehityksen alaisina. "Wanderer" tehtaan motoripyörät herättävät suurta luottamusta erinomaisen vankan rakenteensa kautta. Ne koneet, joita täällä on käytetty, ovat siinäkin suhteessa näyttäytyneet hyvin kelpoisiksi, että sytytys, motorien hellin kohta, on aina sangen tyydyttävästi toiminut.

Pyörän kehys on rakennettu parhaimmista, tarkoitukseen erityisesti valmistetuista putkista, varustetut useilla vahvikkeilla. Haarukka on luja ja on sitä paitsi raskaammissa pyörissä varahangolla vahvistettu. Pyörät ovat 66 cm korkeat, ja kummien leveys on 2 1/4", joten kulku tuntuu pehmeämmältä kuin polkupyörällä ajo. Jarruttaa voi käsijarrulla, joka vaikuttaa takapyörään. Kun, kulkiessa täytä vauhtia, jonkun esteen sattuessa täytyy äkisti seisauttaa, syntyy sitäpaitsi kova jarrutus siten, että sytytyskipuna sammutetaan ja täten silinteriin puserrettu kaasu estää männän liikettä. Seisauttaminen voi tietysti tapahtua myös siten, että bentsiinin valuminen säiliöstä estetään. Nämät molemmat temput tehdään silmänräpäyksessä siten, että ohjaustangon kädensijan kohdalla olevaa kahta nastaa painetaan.

Jos nyt heitämme silmäyksen pyörien välisiin koneosiin, niin näemme siinä ensinkin motorisylinterin, jonka alla on vauhtipyörän kotelo. Nämät ovat tehdyt mahdollisuutta myöten vahvoiksi ja tarkoituksenmukaisiksi. Silinterin oikealla puolella näemme bentsiiniventtiilin ja kaasuttajan, josta silinterin mäntä sen imasee sisäänsä. Alempana samalla puolella silinteriä on pienoinen dynamokone. Silinterin vasemmalta puolelta johtaa paksunpuoleinen putki käytetyn kaasun ulos, joka kaasu kulkee pienoisen, mutta vaikuttavan äänenmasentamiskoneen kautta takapyörän edessä. Tämän kautta sätkättäminen on saatu sangen hiljaiseksi.

Ylimpänä yläkehyksen alla on bentsiinisäiliö, joka vetää 8 litraa. Meidän maassamme voi tosin jokaisesta apteekista saada ostaa bentsiiniä, vaikka sen hinta on apteekin taksan mukaan sangen korkea. Bentsiinisäiliön täyttäminen lienee tarpeellinen noin 20 à 30 peninkulman matkan päästä.

Niinkuin kuvasta näkyy on pyörällä myöskin omat polkimensa, joten voi kulkea eteenpäin ilman koneenkin apua. Pitempiä matkoja tosin tällä tavalla ei voi kulkea, sillä polkeminen on kylläkin raskasta. Mutta jos pienempivoimainen kone ei jaksa nousta jyrkistä mäistä ylös, voi polkemalla sitä suuresti auttaa eteenpäin.

Toisessa kuvassamme näemme pyörän, jolla on kaksi silinteriä. Tämä kone on tietysti väkevämpi; sillä on 4 tai 5 h.voimaa. Moisella pyörällä kulkee esteettömästi jyrkimmistäkin mäistä ylös. Suurin nopeus tällaisella koneella on 70 à 80 km tunnissa. Meidän kuoppaisilla teillämme tällainen nopeus on mahdoton; paljoa vähäisempikin vauhti kysyy ajajaltaan sekä kylmäverisyyttä että lujia hermoja.

Hintana motoripyörille on vähän päälle 1,000 markkaa.

Joskin motorilla ajaminen ei vaivaa lihaksia, niin se kumminkin pitää hermoja jännitettyinä enemmän kuin polkupyörällä ajo. Näppäryyttä, päätäväisyyttä ja nopeata toimintaa on tämä urheilu omiaan kehittämään.