Lapsuudesta nousee usein voimakkaita muistoja: tuoksuja, makuja, tunteita ja tuntemuksia. Yksi tällainen tunteiden herättäjä minulle on Thorbjörn Egnerin kirjoittama ja kuvittama kirja "Satu hammaspeikoista". 

Kirjaa olen lukenut monet monituiset kerrat - missäpä muualla kuin hammaslääkärillä. Vieläkin kun näen tuon kirjan haistan tutun hajun hammaslääkärin vastaanotolla, maistan kummallisen maun suussani ja tunnen sen pienen jännityksen vatsanpohjassa.

Hammaspeikko-kirja oli aina hammaslääkärin odotushuoneessa,  odottamassa pienellä hyllyllä.

 Muistan eläytyneeni Möö- ja Paa-peikkojen elämään tunteella, muistan sen ahdistuksen kun peikko-
parat harjattiin ja porattiin Jussin hampaista pois, viemäriin ja lopulta mereen. Ja peikkojen pikkukodit parvekkeineen  oli tuhottu! Miksi kukaan sellaista haluaisi tehdä?

            

Nuo käynnit hammaslääkärillä silloin 60-luvulla eivät itse asiassa olleet mitään kauhun paikkoja, päinvastoin. Hammaslääkärimme, Melkaksen täti Nervanderinkadulla Töölössä, oli aina kiltti ja ystävällinen ja antoi sitä paitsi käynnin päätteeksi  kiiltokuvan palkkioksi. Niitä kertyikin aika nivaska, olinhan mukana myös äidin hammaslääkärikäynneillä. Melkaksen täti antoi minun nousta korkealle jakkaralle istumaan ja katsomaan kun äitiä porattiin. Miten mukava olikaan seurata kun apulainen laittoi amalgaamia jonkinlaisen säämiskän tapaisen liinan sisään ja sitten koneeseen surisemaan. Urhea äitini kesti poraamiset ja muut inahtamatta. Ei sitten omat käynnit liikaa pelottaneet.

NONO:ssa syyskuussa lastenkirjallisuusteema!