Paikallislehdessä oli mainio artikkeli 89-vuotiaasta Eikka Pensastosta, joka toimi  bussinkuljettajana mm.  Tapanila-Malmi-Helsinki-linjalla 40-luvulla. Sotavuosina julkinen liikenne hoidettiin puukaasuautoilla polttoainepulan vuoksi. Pula-ajasta huolimatta yhteydet Tapanilaan pelasivat: keskustasta pääsi sinne 10 minuutin välein.

Pensasto kertoo, ettei ajaminen olut hääviä kun autoissa ei ollut tehosteita , renkaat olivat huonoja, eikä teitä suolattu. Jarrutkin vaativat kunnon polkaisua. "Tankkaaminen" tapahtui tien päällä. Säiliöihin lisättiin puupilkettä 30 kilometrin välein. Pilkettä lisätessä oli syytä olla tarkkana, ettei saanut naamalleen nokipöllähdystä. Puupilkkeen päiväkulutus oli  10-15 kpl hehdon pussia.  Ekologisuutta ei tuolloin voitu ajatella.  Pensastonkin mukaan savua riitti! Kaasuautolla pääsi keskustaan ja takaisin 60-70 km tuntivauhtia. Toisinaan painava lasti sai auton valumaan mäessä taaksepäin ja apumies kipaisi laittamaan renkaiden taakse kapulan!



Bussiin mahtui virallisesti 24 matkustajaa, mutta niin kuin arvata saattaa, tuplamäärä kyydittäviä oli aivan tavallista. Tavaratelineelle auton taakse hyppäsi usein myös pummilla matkaavia. Bussissa syötiin, juotiin ja poltettiin tupakkaa. Lattialle sylkemisen kielsivät kyltit.

Jos oli junamatkailu Malmille jännittävää joskus niin kyllä olisi tätäkin voinut kerran kokeilla!

Hämmästyksekseni huomasin muuten, että Suomessa on joitakin kymmeniä toimivia puukaasuautoja edelleenkin! Jos haluat muuttaa autosi puukaasulla toimivaksi, täytyy se olla käyttöönotettu ennen vuotta 1987. Lisää tietoa löytyy Ekoautoilijoiden sivuilta.








Kuvat: Oy Nikolajeff Ab:n Lion Puuhiilikaasutin-mainos, Wärtsilä Oy:n Puukaasutin Otso-mainos ja Puukaasu Oy:n mainos /1940