Aina aika ajoin on pakko kaivaa esiin vanhat vinyylilevyt. Laatikollinen niitä kulkee uskollisesti mukanani. Noita vanhoja älppäreitä katsastellessa nousee esiin muistoja - lapsuutta, nuoruutta, nuorta aikuisuutta. Sitten oikeesti aikuisena koittikin jo cd-aika.



Vuosi 1974:
Ok, myönnetään, ei kovin hääppöisiä löytöjä... Kovasti kuunneltuja silti. Demistä ja Hullujussia kuulee sentään radiosta joskus mutta kuka muistaa Alvin Stardustia? Onkohan gubbe edes hengissä enää?

Ihka ensimmäinen, isältä lahjaksi saatu Hectorin Herra Mirandos on kadonnut jonnekin niinkuin Hectorock II myös.







No joo, sittenhän on tietysti Hurriganes, joka oli iso osa elämää silloin joskus vuosina -74-79. Vaatisi ihan oman lukunsa varmaan.

Mutta älppäreitä on iso kasa jäljellä vieläkin ja voih, niin värikkäitä


 muistoja, niitäkin läjäpäin!












Samaan aikaan Ganesien kanssa kuunneltiin kaikenlaista muutakin.

 Dr.Hookia näkyy olevan peräti neljä levyä ja tietysti American Graffiti elokuvien kummatkin sountrack-levyt. Vähän myöhemmin tuli sitten Saturday Night Fever...  Gerry Raffertyn Night Owl oli aikanaan kova hitti sekin.








Sitten vähän lisää kotimaista musaa.

Maaritia kuuntelen vieläkin mielelläni niinkuin Tuomari Nurmiotakin.

Teddy ja Tigers oli hetken humaus silloin 70-luvun lopussa. Kuuntelin Tigersin levyä tuossa hiljan, eikä se itse asiassa hassumpaa ollutkaan!








Vuosi 1979: Elämäni kesä... Tiedättehän, se hetki elämässä kun tuntuu, että on ihan kohta aikuinen ja elämä on edessä kaikkine ihanuuksineen. Ikää siis silloin 17 vuotta.

Billy Joelin "Honesty " ja Doobie Brothersin "What A Fool Believes?" raikasivat kaiuttimista.










Sitten alkoi vähitellen aikuisuus - tai ainakin täysi-ikäisyys.

Näitä levyjä kuunneltiin pitkään. Little Feat ja Lowell George olivat muutenkin suosikkejani ja  Rollarit näin keikallakin täällä Stadionilla paljon paljon myöhemmin. J.J.Calen klassikonhan tuntevat tietysti kaikki!