Aina yhtä ikävää tuo lentokoneeseen astuminen, vaikka kyseessä olisi sadas tai tuhannes kerta! Jossain vaiheessa sen jälkeen kun parikymppisenä satuin huonolle lennolle, ukkossäässä ja kaikilla mausteilla, oli pakko tunnustaa, että lentopelostahan tässä on kyse. Voimakkaimmillaan pelko oli silloin kun lapset olivat pieniä. Ehkä liittyen siihen, että nuo pienet eivät olisi selviytyneet ilman minua. Äidin piti olla aina skarppina lennoilla, valmiina pelastamaan koko katras... Ei tullut mieleenkään ottaa mitään rauhoittavaa, missään muodossa. Enhän olisi ehkä sitten kyennyt kiinnittämään happinaamareita tai pukkaamaan heitä pelastukseen johtavaan liukumäkeen.

Nyttemmin suhtaudun lentämiseen jo rauhallisemmin. Syke kyllä nousee, mutta varsinaista paniikkia ei enää ilmene. Viime kesänä sitten tein sen: ylitin Alpit 50-paikkaisella Air Dolomitesin potkurikoneella! Meikäläiselle tuo oli sellainen uroteko, että rehvastelin sillä pitkään. Lähipiiriin kuuluu onneksi muutama muukin lentopelkoinen - he taitavat olla ainoita, jotka todella osaavat arvostaa tuota saavutusta. 



Kuvat: Tiffany -sarjakuva/ Me Naiset 1966, Oranssinkeltainen, villakankainen matkakävelypuku/Elokuva-Aitta 1963