Lapsuuden ajan kirjat herättävät vieläkin monenlaisia tunteita. On kirjoja, joita muistan äidin lukeneen iltasaduiksi. Sitä ihmettelyä, miten äidin peiton alla oli aina niin lämmin kun satua luettiin ja miten oma pinnasänky tuntui niin kalsalta sen jälkeen.

Pinnasängyssä taisin nukkua reilut kolme ensimmäistä vuotta, joten varhaisilta ajoilta noiden muistojen täytyy olla.



            
Näitä kirjoja luin sitten jo "isompana", koska muistan lainanneeni ne kirjastosta.

Äiti puhui kirjastotädin ympäri ja sain kirjastokortin jo viisivuotiaana, osasinhan lukea ja kirjoittaa nimeni. Ja reitti kirjastoon (tulevan koulun vieressä) oli tuttu. Muistankohan oikein, että  lastenkortti oli vaaleanpunainen, reunaan kirjoitettiin kuitenkin aina vuoden alussa uusi vuosiluku.



Pikku koululainen luki jo paljon. Päin seiniä-näkymättömyyspulveri, Viisikon seikkailut ja Jules Vernen ihmeellinen maailma olivat käyneet tutuiksi.

Tästä nimenomaisesta "Salaperäinen saari" -kirjasta tein elämäni ensimmäisen kirjallisuusreferaatin kansakoulun toisella luokalla. Sain lukea sen luokan edessä. Tuskan hiki valui kun yritin lausua oikein sen pahuksen Cyrus Smithin nimen!

Kirjat: Helmi Krohn(toim): Karvakuono ja Luppakorva,WSOY, 1950 (2.painos), Martti Haavio(toim):Aarteiden Kirja,WSOY, 1956, Aila Nissinen: Myyrä Matikaisen malliauto,WSOY, 1955, Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu,WSOY, 1960(5.painos), Aapeli. Koko kaupungin Vinski , WSOY, 1961(3.painos), Jules Verne: Salaperäinen saari, Otava, 1953 (3.painos)