Tuossa joitakin päiviä sitten Muistaako Kukaan luonnehti tämän blogin kommenteissa mäyräkoiraa niin oivasti, etten malta nyt olla liittämätta tähän näitä hauskoja ja niin kuvaavia piirroksia. Kuvitukset ovat kirjasta "Kinderland, du Zauberland" ja tekijät Gertrud ja Walther Caspari. Kirja lienee 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.

Mäyräkoira on todellakin aivan omanlaisensa elukka, jonka luonne paljastui minullekin vasta sellaisen hankittuani. Lähes neljänkymmenen vuoden koirakokemukseni rajoittui noutajiin ja lapsuudenkodin saksanpaimenkoiriin ja mäyräkoira uuden koiramme rotuna taisi olla vain hetken päähänpisto vai oliko lasten valinta. Aika nopeasti pennun perheeseen tulon jälkeen kävi ilmi että tällä pienen marsun kokoisella sukkulalla on vähintäänkin ROTTWEILERIN ego, CAMEL-MIEHEN vietit ja ANAKONDAN nielemiskyvyt.


Tämä puuhakas (muka)pieni koira on yhtä puuhakkaan ihmisen eläin. Se totisesti liikuttaa omistajaansa metsissä ja lenkkipoluilla. Tai no, kyllä se kotonakin mielellään puuhailee kaikenlaista jos emännällä on pitkä työpäivä tms eikä oikein ehdi tarpeeksi ulkoilla...

Joka tapauksessa minä ainakin olen joutunut alistumaan joihinkin mäyriksen metkuihin, vaikka aiempien koirieni kanssa kävin jopa tottelevaisuuskokeissa ja myös yksi näkövammaisen opaskoira on menestyksekkäästi kasvanut perheessämme Opaskoirakoulua varten. Mutta tämän nykyisen kanssa ei vaan toimi (joissakin asioissa) mikään uhkailu, lahjonta tai kiristys tai kaunis puhe tai mikään muukaan eläinsuojelulaissa sallittu keino.




No, kaiken sen touhun lisäksi mäyräkoiraa kiinnostaa syöminen ja hyvä ruoka. Koiranruokakin käy. Kun mäyräkoira ruokailee sitä EI SAA HÄIRITÄ! Kaiken häiriön mäykkä tulkitsee ruuan menettämisen uhaksi ja sillä voi olla IKÄVIÄ SEURAUKSIA.



Ja kun se maittava ateria on nautittu, maistuu mäyräkoiralle torkut. Joskus ehkä näin koiranpedissäkin, viileänä vuodenaikana  mieluiten huolellisesti röijyn alle kaivautuneena. Parasta on kuitenkin vierihoidossa sohvalla emännän/isännän polvitaipeissa, villavällyn alla. Silloin Tyytyväinen Pikku Koira KUORSAA.


            
            
             Niin, onhan niitä kyllä muitakin koirarotuja...  ihan kivoja nekin (Maija Karman kuvia kirjasta                  Sylvesterinillan satu (1952), jonka on kirjoittanut Aila Konttinen)

Niin ja iso kiitos O.Valkeakuulaalle ja Bloginpitäjän vinkeille: opin vihdoinkin kirjoittamaan tekstiä myös kuvien vierelle! Pienet asiat on joskus isoja.