Tuolla lumituiskussa koiran kanssa tarpoessa tulin taas miettineeksi tätä naisen elämää ja sitä miten se vilahtaakin se elämä nopeasti. Pieni tyttö saunassa sukulaispojan vieressä ihmettelemässä, että kasvaako mullekin tuollainen - ja yhtäkkiä jo avaamassa rapisevaa, äidiltä saatua pakettia jossa oli ne ensirintsikat. Jostain kumman syystä (ehkä muodin sanelema juttu tai isosiskon vihje), tummat ja isoilla ruusunkuvilla koristetut. Ja ne vuodet, jolloin piti valita "Perfekta" tai uutuustuote "Salaiset Siniset". Kansakoulusta keskikouluun,  lukioon ja lopulta lakki päähän.

Pikku naisesta isommaksi ja valinnat sen kun jatkuvat - poikaystävä, kihlat ja häät. Ja ne itkut kun vauvaa ei kuulunutkaan ihan heti. Lapsettomuus vai adoptio? No, sittenhän niitä itkuja riitti, kun ne lapset lopulta syntyivät... Yhtä raskautta, synnytystä, imetystä, vaipanvaihtoa. PMS-oireet tulivat jäädäkseen. Tässä ja tuossa välissä opintoja, työtä, työtä, opintoja jne, tuo putkihan ei ihan heti lopukaan. Missä ihmeen välissä se talo oikein rakennettiinkaan? Pieniä koululaisia tupa täynnä. Hups, kohta oli asuntolainat maksettu ja ikuinen penninvenytys helpotti.



Joitakin vuosia tuosta ja elämänvaihe on taas ihan uusi, niinkuin koti ja kumppanikin. Mitenkäs tässä näin kävi? Valintoja nekin. Lapsetkin pyristelevät raivokkaasti pesästä poispäin. Omat vanhemmat vanhenevat ja kaipaavat huomiota.

Kylläpäs näyttää ankealta tuo elämä. Onneksi näihin vuosiin on sisältynyt paljon iloa ja naurua niin perheenjäsenten kuin ystävien ja sukulaisten ja työkavereidenkin kesken. Ilonpitoa, joka antaa voimia niitä tummia päiviä vastaan.

Tänä päivänä ennen sitä parhaiten naurattavaa juttua ystävät varmistavat, että "onhan kaikilla tenat paikallaan" ja pms:ista siirrytään hissun kissun mutta vääjäämättä vaihdevuosioireisiin. Hautapaikkaa ei sentään kukaan ole vielä varannut.