Seurasin tuossa taannoin erään keskustelupalstan ketjua aiheesta "Mitä vielä toivot elämältäsi". Keskustelu oli vilkasta ja osallistujien haaveet (näiden +40-ihmisten) vaihtelivat hyvästä terveydestä ja eläkkeellepääsystä aina ulkomaanmatkoihin ja erilaisten asioiden oppimiseen. Muutama kirjoitti, ettei ole unelmia vaan elämää tässä ja nyt.

Itse olen arjessa aina jalat maassa ja järki päässä mutta sehän ei tietenkään tarkoita tarkoita, etteikö minulla olisi unelmia. Päinvastoin! Jokaiseen päivään täytyy kuulua pikku hetki haaveisiin vaipumista, tuota ihanaa päiväunelmointia, arjen harmauden unohtamista. On niin paljon kaikkea, mitä elämältään toivoo: sitä pientä ("voi kun löytyis vielä metsästä suppareita" tai "pääsispä taas ratsastamaan pitkästä aikaa"), joka saattaa toteutua piankin ja sitten medium-luokan haaveita ("voi kun osais puhua ranskaa muutenkin kuin unissaan" tai "Lapissa olis kiva käydä vaeltamassa joskus"), joiden toteuttaminen vaatii jo suurempaa vaivannäköä, ajan ja talouden suunnittelua.

Ja sitten ne Suuret Unelmat, sellaiset, jotka hyvin suurella todennäköisyydellä eivät edes muutu todeksi mutta jotka antavat elämään mausteita, hyrinää rintaan ja saavat posket innostuksesta punaisiksi. Tämän hetken Suurunelmiini kuuluvat mm. purjehtiminen (olen ollut kerran elämässäni purjehtimassa muutaman tunnin), moottoripyöräily (koskaan en ole mp:ää ajanut, kyydissä sentään ollut) ja uusimpana kiipeäminen Kilimanjarolle (kävellyt toki olen paljonkin, kiivennyt vuorelle: en koskaan). Ja mukavintahan on, että voi jakaa Suuret Unelmat jonkun kanssa, kahdessa on voimaa enemmän!

Koska eräs ystäväni aina painottaa, että unelmat vaativat toteutuakseen paljon positiivisia ajatuksia ja voimia pitää ne mielessä olen laittanut tuonne sivun reunaan niille oman laatikon, jota voin aina hätäpäivän tullen vilkaista.