Hoplaa! Yhtäkkiä on vierähtänyt kuukausi edellisestä kirjoituksesta! Mihin se aika katosikaan? Loppukevään tohinat kaappasivat sen. Lakkiaiset (onnistuivat mainiosti), työpaikan vaihdos (kummallista, kerrassaan kummallista!), pääsykokeet (omat ja muiden) ja muutama muukin asia veivät mennessään. Sitä paitsi - kesä tuli! Tuntuu, että kesällä ajatukset kääntyvät kaikkeen muuhun kuin blogin kirjoittamiseen.

Valon määrä houkuttelee ulos, pihalle, vesille, metsään. Puutarhaakin olen saanut viljellä (hehheh, ystävät hyvät, tarkoitan juuri sitä tämänvuotista lainapuutarhaani...).

Uusi työpaikka ja uudet, pyhät päätökset ovat saaneet minut pyöräilemään töihin joka päivä. Tänään kieltämättä melkein toivoin, että oma autokulta olis odottanut pihalla. Joku sadeviitta pitäis varmaan hankkia?

Yritän nyt päivitellä blogia kuitenkin ahkerammin kuin viime kesänä, jolloin tauko venähti useampaan kuukauteen. Ehkä sadepäivinä?





Kuvat: E-Myymälän kesäkori-mainos/1966, Silo-uimapuku-mainos/1957, Lahden Palma-mainos/1966 (huomatkaa ihana Lenita oikeassa reunassa!)

Kuinkakohan paljon pullaa suomalainen, hymyilevä äiti onkaan leiponut? Kuinkakohan monta pyykkiä pyykännyt? Suomalainen äitiliini on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen: jo 40-luvulla pidettiin tärkeänä, että perheenäidillä on oma pankkikirja...

ONNEA KAIKILLE  ÄIDEILLE!







Kuvat: Juhlavehnäs-, Suno-, Kulta Kruunu- ja Coral-mainokset/1962-63, Pohjoimaiden Yhdyspankki/1945

No nyt saan vihdoinkin laittaa Tämän Kuvan!
Juhlikaa Vapunaattoa varoen!



Kuva: Koff-mainos/1964

Vanhoja lehtiä selatessa ei voi kuin ihmetellä kuinka paljon oikeastaan onkaan tuotteita, jotka ovat olleet markkinoilla kymmeniä, kymmeniä vuosia. Tuotekehitystä on tietysti tapahtunut ja mallit muuttuneet, mutta tuotteen käyttötarkoitus on edelleenkin sama. Makeisia on jopa lähes samanlaisissa pakkauksissa (Fazerin Sininen, Läkerol) kuin 30-luvulla, eikä noissa perushammastahnoissakaan juuri eroa ole. Onkohan Pommacin maku ollut tuolloin 50-luvulla sama kuin nyt? Veet saattoi olla jopa tehokkaampi silloin kun käytössä oli vähemmän iho- ja ympäristöystävällisiä ainesosia.






  

                                 


Kuvat: Pommac-mainos (Eeva-Kaarina Volanen)/1950, Pepsodent-hammastahnamainos/1954, Tampax-mainos/1963, Gillette-mainos/1950, Kellogg's Corn Flakes-mainos/1931, Veet-mainos/1952

                                    

Joskus 80-luvulla kävin Pekka Kinnarin valokuvauskurssin  työväentalolla. Opin valokuvauksen perusteita ja kehittämään mustavalkoisia kuvia. Laitoin kotimme yhteen nurkkaan pikku pimiön ja kehitin siellä mestarilaukauksiani kuviksi. Koiria, koiria ja vielä vähän koiria on niissä kuvissa, jotka ovat siltä ajalta säilyneet. Sittemmin tuo harrastus jäi ja kamerastakin tuli vähän kerrassaan aina vain automaattisempi. Filmit vietiin kuitenkin vielä pitkään valokuvaamoon kehitettäväksi. Onneksi ei enää sentään tarvinnut ottaa vastaan kaikkia epäonnistuneita kuvia (ja maksaa niistä).

Tänä päivänä valokuvauksesta on tullut helppoa ja halpaakin. Kuvia voi huoletta räiskiä vaikka sata tai tuhat ja kotikoneella sitten valita otoksista parhaat. Kenen tahansa on  mahdollista ainakin jonkin verran käsitellä valokuvia mieleisekseen: rajata, muuttaa sävyjä ja värejä, tarkentaa jne. Se mikä nykyään tuppaa unohtumaan, on paperikuvien tilaaminen. Valtaosa kuvista on säilössä vain koneella ja muutaman kerran on osa kuvistamme jo kadonnutkin, osa niistä aivan korvaamattomia.

Se mikä valokuvaamisessa oli minulle vaikeaa ennen, on sitä edelleenkin. Sopivan kohteen, kuvakulman, valon löytäminen. Ohikiitävä hetki, liike, ilme... Ei ole helppoa valokuvaaminen kuitenkaan.




Kuvat: Anton Podorowsky Oy:n valokuvauskonemainos/1920, Foto Oy:n mainos/1936

Tässä tulee vihdoinkin Hennan kaipaama katsaus naiseuteen vuoden 1964 Viikko-Sanomien kautta. Kannattaa vilkaista myös vastaava miesaiheinen juttu muutaman päivän takaa. Jos mieskuva näissä neljässä lehdessä oli hieman ristiriitainen kovakauluksisine Tauno Paloineen ja amerikanlänkkäreineen niin kyllä naisenkin kuvaan oli noihin aikoihin tullut kovasti säröä.

Mahtaisiko nykypäivän perhelehdestä naista näin monessa roolissa edes löytääkään? Oliko 60-luvun alun nainen esikuvana tämän hetken naiselle, jolta ehkä kaivataan yhdessä paketissa tätä kaikkea, mihin tuolloin piti olla monta eri donnaa?

Kylpyammeesta nouseva Kleopatra ei tosiaan taida olla se kunnon perheenäiti, joka huolellisesti tupeeratussa permanentissaan hymyillen pesi pyykkinsä hohtavaksi Sunililla (ja hampaansa Oxygenolilla). Sarjakuvissa äiti jo silloin vähän purnasi loputtoman kotityön määrää. Viimeisessä ruudussa Liisa tosin jatkaa luuttuamista laulellen, koska huomaa että onkin onnellisempi kuin kadehtimansa filmitähdet. No joo.

   

Juhlahetken tullen vuoden -64 nainen pukeutui korselettiin ja huolehti (jälleen) hyvin hygieniastaan. Kukapa tahtoisi olla Rexona-mainoksen hitusen haiskahtava toimistotyttö, jonka kanssa kukaan ei halua työskennellä? Ei kukaan. Sarjakuva-tohtori Rex Morganin sairaanhoitajan hygieniaa ei kukaan kyseenalaistanut, olihan hilkkakin niin hohtavan valkea.

Amarit (ja nehän eivät olleet mitään sukkiksia) sen tekivät, että jotkut pääsivät sitten viettämään iltaa komeiden miesten seurassa ja vetelemään amerikkalaisia (HUOKAUS) henkosia.

Useimmat naiset siis kuitenkin ripustelivät mainoksissa onnellisen näköisenä pyykkejä ulos kuivumaan, tarjoilivat kylmää maitoa lapsille jääkaapista nostetusta maitopullosta tai veikistelivät essu vyötäisillä lipeville pesukonekauppiaille. Jos särky iski, otettiin Seliran ja jatkettiin touhuilua. Ja jos iski VÄSYMINEN, niin ettei muuta jaksanut kuin istua harmaana tuolissa, lääkkeeksi löytyi onneksi Ramavit tai Vitasol-helmet.

Väsyminen johtuu mainoksen mukaan monista tekijöistä: Väärä työtapa, kiire ja hosuminen. Täydellisyyden tavoittelu työsuorituksissa, huono viihtyvyys, liiallinen itsenäisyys ja vastenmielisyys toisten määräysvaltaa kohtaan, yleinen huolestuneisuus tai sään vaihtelut.

 

Kun herrasmies sai vierelleen kauniin rouvan ja herttaisen lapsukaisen, vaihtui ajokki mersusta skodaan. Sillä sitten pyörähdettiin Essolle tankkaamaan. Shellillä kannatti taas pysähtyä aivan erityisesti kaffella, siis erityisesti naisten. Siellä saattoi keskittyä kahvikupposeen ja uskoa Kuplansa huoltoaseman "poikien" huomaan.

Jostain ihmeen syystä ainoa kulkupeli, jota nainen mainosti oli polkupyörä. Kummallista.

Mainosten iskulauseista löytyi: Ihastuttava luomus, kukkakoristeinen ja ihanan kevyt. Kruunaa kauneutenne. Tekee läheisyytenne miellyttäväksi. Yhtä hygieeninen kuin helppohoitoinen. Helminä tippoina ja kapseleina. Ladylike, elegantti ja miellyttävä. Laivastonsininen, helmenharmaa ja puolukanpunainen. Nopeasti vaikuttava, antiseptinen. Mieto, täyteläinen, riittoisa. Vähemmän vaahtoa, enemmän valkoisuutta. Merituulen raikkautta.

Ja ne juomat by the way: Vuoden 1964 naishenkilö joi vain miesseurassa. Kuohuviiniä, martineja. Jopa olutta. Ettekä ikinä arvaa kenen seurassa. No tietysti Tauno Palon!

 

Juuri vilahtaneen Tasa-arvon päivän kunniaksi (ja tasa-arvon sekä vaihteen vuoksi)  kokosin tähän hieman miesmainoksia 60-luvun alkupuolelta. Kävin läpi neljä vuoden 1964 Viikkosanomat -lehteä, joista löytyi huumaava määrä miehille suunnattuja, miehen kuvilla varustettuja, miehekkäitä tekstejä ja iskulauseita sisältäviä mainoksia.





Mielenkiintoista oli jäädä hetkeksi pohtimaan tuota pikkulapsuuteni miesmaisemaa. Ensinnä huomion kiinnitti mainosten monipuolisuus: kuvissa oli herraa ja duunaria, jätkää ja pehmoa. Viikkosanomilla taisi olla monipuolinen lukijakunta? Uusi Mies nosti jo hieman päätään mainosmaailmassakin. Vaikka valtaosa mainoksista olikin perinteisiä "mies tekee, nainen katsoo ihaillen"-tyyppisiä juttuja, löytyi muutama "perhe, koti ja keittiö"-tyyliin tehtyä reklaamia.





Mainosten miehet paitsi ajavat partansa ja käyttävät hiusvettä, kärsivät myös hilseestä, päänsärystä, noidannuolesta, ruoansulatusvaivoista ja peräpukamista. He polttavat savukkeita tai piippua karjalaitumella, mikroautoradalla, autossa, pukeutuessaan. Ja aivan erityisesti Amerikassa.





Mies saattoi siemailla naisensa kanssa martinit pehmeän musiikin soidessa tai juhlahetkellä ihastuttavien ihmisten keskuudessa kuohuviiniä. Seurassa maistui koffkoffkoff ja töiden jälkeen raikas appelsiinijuoma. Mies liikkui joko kavereiden kanssa tai naisensa seurassa. Isältä pojalle siirtyi niin hiusvoide kuin banlon-paitakin.






Miesmainosten iskulauseita: Aito amerikkalainen. Puhtaampi, parempi maku. Patentoitu. Uusinta muotia. Tärkein osa hyvää pukeutumista. Tekotavalta parhainta laatua. Sen tuntee helposti. Istuu kuin valettu. Miesten merkki. Mukavan miehen päällystakki. Kestää kovaakin kulutusta.



Miehekkään hieno. Kannattaa maksaa hieman enemmän. Huoliteltu ja huoleton, aina yhtä raikas ja uusi.  Tiukka ja matala lantiolta. Vyötön. Linjakas. Kannattaa maksaa! Parranajon piristäjä! Huolehtii hiuksistanne. Vapauttaa naurun. Kestää, kestää ja kestää. Leuka, joka tietää mitä tahtoo! Voittaja! Tauno Palo!

                           

Pullonkeräys ja jätepaperi, ruokajätteet ja kartonki, tuttua juttua.  Tämän ajan ihminen joutuu tekemään monenlaista kierrätystä ainakin jos asuu kerrostaloyhtiössä. Kirpputoreille ja sorttiasemille on mahdollista viedä tavaraa, joka ei roskiksiin mahdu tai on liian hyvää sinne laitettavaksi. Lapsiperheille kirpparit ja kierrätyskeskukset ovat todellinen pelastus.  Sota-ajan eläneelle kierrätys merkitsee vielä jotain enemmän. Se ei niinkään liity luonnon säästämiseen tai maailman pelastamiseen. Kierrätyksen avulla jälleenrakennettiin sotien jälkeistä Suomea. Rautanaulassa oli veturin siemen.






Kuvat: Jätteet talteen- niitä tarvitaan/ 1945, Osaatko neuloa kestohousut?/1942, Huhtamäki-Yhtymän mainos: Älä tuomitse kauppiasta/1945

 Tätä jatkuvaa harmautta ei oikeastaan voi kirkastaa muu kuin Amar-sukkahousut! (1963)


         

         

Pääsin viime syksynä parikymmentä vuotta vanhan taksivolvon kyytiin. Suhari oli syystäkin ylpeä. Tuon ikäisiä takseja ei taida olla liikenteessä montaakaan. Taksikuski sai minut vakuuttuneeksi, että kannattaa pitää kiinni kymmenen vuotta vanhasta autostani. Tunnetta vahvisti ystäväperheen uudehko auto, jonka vikojen edessä autokorjaamon ukotkin olivat voimattomia. Tietokone ilmoitti toistuvasti, ettei autossa ole mitään vikaa. Se vain ei suostunut käynnistymään.

                      


Tämä oma kulkupelini toimii uskollisesti, vaikka nuoriso sattui pökkäisemään sen edessä olevaan suomalaiseen mäntyyn niin, että puskuri halkesi ja airbag-valo palaa iloisen punaisena. Ehkä kuitenkin lähipäivinä viemme vehkeen korjaamolle. Onneksi toisella ystävällä on sellainen...

                                    

Kuvat: Ifa-mainos 1954, Ford-mallisto 1964, Volvo-mainos 1938

Läkeroliin olenkin aina luottanut ; )  Muistakaahan maanantaina laittaa se pastilli koulutiellekin mukaan niin että ei kröhä haittaa!




Kuva vuodelta 1938

                                 
(1936)
Joskus on ollut aika, jolloin nokialaisilla tarkoitettiin kalosseja, kumisaappaita, autonrenkaita. Kumipallojakin tuo Suomen Gummitehdas valmisti. Mainokset olivat jokseenkin rehvakkaita... 

            
(1910)

Kalossit ovat lähes kadonneet kaupoista, kumisaappaita sentään löytyy vielä. Kumia niissä ei tosin taida olla kuin nimeksi. Päällyskengät voisivat olla näissä säissä hittiartikkeli - ehkä jollain gore- tai muulla texillä pinnoitettuna kuitenkin??

      (1934)                           

                  
(1928)

                                       
(1942)

En ole koskaan ollut  mitenkään hysteerisen ötökkäkammoinen. Pieniä väristyksiä saa kuitenkin aikaan uutinen läheisen talon torakkamyrkytyksestä, siitä kuinka "torakat vaan rapisivat seiniltä". Kyllähän sen ymmärtää, että ihmisen on elettävä suht sopuisassa rinnakkaiselossa luonnon kanssa ja että onkos se torakka sen kummempi hyönteinen kuin leppäkerttukaan - mutta kuitenkin...

                                    


Hyönteismyrkkymainokset ovat olleet aina suosikkejani. "Joukkomurha"-niminen myrkky oli joskus varmaankin yksi tehokkaimmista. Siit Sait'ia voisin kuvitella itsekin käyttäväni....

Lutikoita ei nykypäivänä kaupunkiasunnoissa juurikaan näy, puolilämpimillä kesämökeillä kylläkin.
Tampereen kaupungilla on muuten huikeat tuholaissivut. Miksiköhän??

                                              

Tukkuliike Apilan Siit Sait lutikkamyrkkymainos on vuodelta1945

Kahdeksan vuotta sitten kun selkä ensimmäistä kertaa paukahti, aloin miettiä sängyn merkitystä ihmiselle.Muutamia vuosia myöhemmin päätin tehdä se ISON INVESTOINNIN. Sijoitin kuukausipalkkani (ja vähän enemmänkin) laadukkaaseen sänkyyn. Sellaiseen, joka on oikein virallisesta sänkykaupasta ostettu, koemaattu moneen kertaan ja  harkittu vielä monempaan.Ei se mikään hästenssi ole, eikä automatisoitu, mutta jykevä peli kuitenkin.



Rahanmeno tuntui suurelta mutta toisaalta - sängyssähän vietetään vuorokaudessa aikaa kosolti.

Vaikka en käytäkään sänkyä laiskotteluun, vaan pääasiassa nukkumiseen ja satunnaiseen muuhun sänkypeuhaukseen, vietän sängyssäni ainakin sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa.

 Ja mikä mukavinta: selkä ei ole oireillut juurikaan sängyn oston (ja reippaan Pilates-harrastuksen) johdosta.











Hetekassa olen minäkin pienenä maalla nukkunut. Eräs tädeistäni ei suostunut muussa nukkumaankaan. Loppuaikoina piti hetekaan laittaa lautoja pohjan tueksi, ettei tädillä peppu viistänyt maata kun sängyn joustosilmukat venyivät...



Vanhoissa sänkymainoksissa korostetaan sängyn terveellisyyttä ja hygieenisyyttä. Suoraselkäisyys oli hyve, jonka piti näkyä myös ulospäin. Ja kukapa ei haluaisi nukkua sängyssä, jossa luteet eivät viihdy? Pieni koko ja kokoontaitettavuus olivat hyvän sängyn ominaisuuksia myös. Perhe-Sopu sijaa antaa?
Sänkykamarikatse kuulostaa mukavalta - mutta mikä ihme se on?

                                    

Kuvat: Suora selkä Pietisen Tehtaitten mainos/1928, Pohjanmaan Puusepät Oy:n Sopu-sänkymainos/1936, Heteka Oy:n mainos/1937, Helsingin Uuden Rautasänkytehtaan mainos/1924, Pietisen Tehdas Oy:n hygienisen patenttisängyn mainos/1928

Tuossa margariinijutun kommenteissa Olli muistutteli radioaktiivisen veden virkistävästä vaikutuksesta. 20-30-luvuilla radioaktiivinen säteily olikin kova juttu. Kuluttajille oli tarjolla monenlaisia radium-pitoisia tuotteita.

Radiumhan oli se Marie Curien (taisi se Pierrekin siinä mukana olla) esille tuoma ihmeaine , jonka arveltiin parantavan lähes kaikkea.

Kyllähän se tietysti syöpäsoluja tuhosikin, mutta myös aiheutti tuota samaista sairautta. Miradium näyttää olleen tuolloin hyvinkin mainostettu tuote.

Säteily ylipäänsä tuntui muutenkin olevan ratkaisu moneen vaivaan. Säteilykoneita mainostettiin edulliseen hintaan lehdissä. Heikkokuntoisten lasten hoitoon suositeltiin keinoauringon säteilyä.












Pesisitkö hampaasi radiumpitoisella Helmillä?



Kuvat: Miradium-mainos/1935, Renulet Violet Ray-kone/1926, Helmi-hammastahna/1926

                                    

Äitini ei ole koskaan suostunut syömään margariinia, ainoastaan voi on kelvannut. Äiti jaksaa muistella vuosikymmenten takaista skandaalia margariinitehtaalta löytyneistä eläintenraadoista. Tämän päivän HeSarin Torsti Tietää -palstalla kerrotaan tuosta vuoden 1961 kohujutusta, joka pilasi kasvirasvan maineen pitkäksi aikaa. Itsekin muistan tuon vitsin: "Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan".

                                    


!800-luvun lopulla keksitty voin korvike sai nimensä kreikan sanasta "margarite", helmi. Suomessa toimi 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä alkaen useita margariinitehtaita. Nykyäänhän nuo sunnuntait ja keijut sun muut ovat niin arkipäivää, että niitten tarpeellisuutta tai tarpeettomuutta harva kyseenalaistaa.

   

                                                                                                             
Kuvat: Suvikulta-margariini/1963, Paasivaaran vastakirnuttu/1928, Puhtaus-terveys-voima-(PUTERVO)margariini/1927, Hangon Elo-margariini/1913

                                             

Voi tammikuu! Nyt tekis mieli tehdä monenlaisia parannuksia elämään.Ripustaa ne puhtaat valkeat lakanat narulle kerrassaan, kääntää uusi ja puhdas lehti elämässä!  Aloittaa uusi harrastus, tehdä keskeneräiset käsityöt loppuun, varata teatteri-ja konserttilippuja jokaiselle kuukaudelle, jopa lukea vihdoinkin se eräs pääsykoekirja. Jos vaikka aloittaisi taasen pitkäjänteiset opiskelut. Edellisetkin on tosin vielä kesken, mutta mitäs se haittaa! Elämähän on yhtä opiskelua joka tapauksessa... Nyt on varmaan paras jarruttaa?? Jospa tyytyis vaihtamaan tekstityypin?

Kuva: Suno pesuaine-mainos vuodelta 1963

Mitä kummaa? Kolmas adventti jo, eikä Joulu ole oikein ehtinyt tulla vielä mieleenkään. Tai no, viime viikonlopun joulukonsertti kyllä sävähdytti. Johanna Iivanainen, Olli Ahvenlahti ja Eero Koivistoinen soivat kauniisti vähän kolkossa  Kallion kirkossa. Tuomaan torilta ostin eilen oveen joulukoristeen ja näin yllättäen Tiernapoika-esityksen kesken ystävien kanssa illastamisen keskustan ravintolassa. Niin että  onhan sitä joulumieltä sentään vähän. Joulukortit on vielä lähettämättä ja laatikot tekemättä sentään...

                     

Kuva: Turun Keksi -mainos vuodelta 1925

           
                 

Kampaajalla joutuu käymään usein kun omistaa hennot, maantienväriset, lyhyet hiukset. Kahdeksan viikkoa - ja taas pulitan  45 - 120 euroa siitä ilosta, että ammattitaitoinen kampaaja loihtii hiuksistani trendikkäät, kaksivärivärjätyt, muotoillut jne.

Sydän sykähti kun maksoin tallinnalaiselle kampaajalle leikkauksesta ja kampauksesta n. 18 euroa. Tämä kotipoppoo kannattaisi raijata parin kuukauden välein juksuuriin tuonne meren taa. Säästöä kertyisi vähintään toista sataa euroa. Jaksaiskohan??

Toisenlaisia hiuspulmia Viivillä. Vai olikohan ne pulmat ihan jollakin toisella...?


                              

                                    

                

Kuvat: "Tyttärien kerho - ole oma hovikampaajasi" Kotiliesi syyskuu/1954, Indolette öljypermanentti -mainos 1953, Spraytint-hiusväri/ 1962

Vuoden 1937 mainosmies on kuvitellut aikaa runsaan kuudenkymmenen vuoden kuluttua. Perheelle uusi lentokone ja televisiokin on uusittava... Vanha Telefunken skulaa kuitenkin yhä!

                                                 

Tulevaisuuteen on vaikea nähdä, ellei sitten mene ennustajalle, vai mitä Mirzu!?

                              

Peräänkuulutan persoonallisia karkkeja kauppojen hyllyille! Missä ovat Hirvirasiat metsämiehille tai urheilusankarin mukaan nimetyt namit sporttisille? Paikkakuntakaramellit olisivat nekin hyvä idea - ja ehkä myyntivaltti jollekin pienemmälle kunnalle? Aakkosia sentään vielä on, vaikka ovatkin nykyään pusseissa!

                  





                              



Kuvat: Fazerin Runni-Karamelli/1936, Mellan Hirvi-Rasia/1925, Paavo Nurmi -terveyspastilli/1926, Pix-Pastilli/1926, Fazerin Aakkoset/1927

                        
Aina silloin tällöin haaveilen moottoripyörän omistamisesta. Siitä vapauden hurmasta kun karauttaa tuolla möreä-äänisellä ratsulla (oh hoh?!) avaraan maailmaan. Viime vuonna oli jo lähellä, etten lähtenyt mp-kurssille ja Viragon ostoon. Sellaista olen nimittäin katsellut jo pidemmän aikaa. Tuon pyörän ulkonäkö hivelee silmääni ja se vaikuttaa sopivan kokoiselta tällaisen pienikokoisen ihmisen ohjattavaksi.

                                 

                                                    


Jostain syystä tuo haave on jäänyt aina toteuttamatta, monestakin syystä. Joku ystävä ystävällisesti ehdotteli, että tyytyisin Pappa-Tunturiin. Tai ehkä sivuvaunun kyytiin...
                     

                       

                     

Enpä malta olla lisäämättä tähän tätä suksilla ja lisäkorilla varustetun moottoripyörän kuvaa Hakkapeliitta- lehdestä vuodelta 1926. "Moottoripyöräsukset" on nimittäin yksi usein esiintyvistä hakusanoista blogiini. Joten olkaa hyvät, te kiinnostuneet (aikaisempi kuva suksista löytyy täältä).
                        Ai niin - Hyvää Isänpäivää Kaikille Isille!

Myöhempi lisäys: Wanderer-pyörästä löydät jutun tuolta oikean reunan sivupalkista otsikolla "Motori-pyöristä"

               


Kuvat:
Buster Keaton -elokuvan "Kovaa kyytiä ja kaunokaisia" mainos vuodelta 1925, Harley Davidson -mainos/1925, Indian -moottoripyörän mainos/1927,  Tunturi-mopon mainos/1972, Wanderer-moottoripyörän kuva Suomen Urheilulehdestä vuodelta 1905.

Tässä mainoksessa on sitä  oikeaa asennetta: naurussa suin kohti tuulta ja tuiskua! Ihastuttava ankea harmaus :)

               




Kuva Nokian kalossi-mainos vuodelta 1925

Mä mistä saisin tällaisen assistentin - rauhoittavan puhelimen? Olis tarve sellaiselle nyt!

               


               

Kuva: Assistent Puhelin -mainos vuodelta 1964

Jokseenkin kauhistuneena seuraan nyt näitä perheen nuoria tuoreilla ajokorteillaan seikkailemassa.

Autokoulu vähän venähti kesän vuoksi ja inssin kummatkin läpäisivät vasta kolmannella yrittämällä. Mikä oli vain ja ainoastaan hyvä homma, tulihan lisäajotunteja joka reputuksen jälkeen ainakin viisi. Ja sehän tarkoittaa ihan pikkiriikkisen enemmän ajokokemusta.

No, hyvin on kummatkin pärjänneet ja  ihmiset ja ajoneuvot selvinneet ehjinä. Me vanhat yritämme opetella, että nyt olis kyyti tarjolla mihin tahansa ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Nyt olis mahdollisuus lähteä vaikka baarikierrokselle jonnekin kauemmas, hmm-m, ehkä Espooseen tai Hyvinkäälle?


Nämä hienot liikennesääntöplakaatit ovat Eljas Kahran vuonna 1927 Suomen Kuvalehdelle kirjoittamasta artikkelista "Automiehen aapiskirja - Hieman automobiililiikenteen kehityksestä Suomessa".



 Autojen määrä kasvoi 20-luvulla räjähdysmäisesti. Kahra kertoo autoja olleen Suomessa 17 230 kpl ja moottoripyöriä 4 121 kpl vuonna 1926. Ajoneuvojen määrä oli viimeisen neljän vuoden aikana kahdeksankertaistunut! Ajokortteja oli Suomessa myönnetty noin 50 000 kpl. "Ajokoulujen" tasoa Kahra moittii. Katsastusmiehen ajokokeeseen saattoi osallistua kuka tahansa, joka mielestään osasi ajoneuvoa kuljettaa. Muutoksia oli onneksi tulossa sekä katsastusmiesten ammattitaitovaatimuksiin että ajoneuvojen kunnon katsastuttamiseen.



Kuva: Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan Harley Davidson -mainos/1927

Tuossa hiljattain tutustuin ensimmäistä kertaa kotimaiseen jumppasauvaan. Naisryhmämme hetkutteli näiden tikkujen kanssa vihreällä nurmella  ohjaajan johdolla.  Alkuhäkellyksestä selvittyäni (mm. miten saa jalat pujotettua niiden kuminauhojen lenksuihin?) homma alkoi tuntua hauskalta. Kotiin päästyäni hankin minäkin oman sauvan!

                                 
Kuva: Urheilu-Aitan Pogo-Sauva-mainos/1927

               

Joitakin päiviä sitten Kalliolassa käväistessäni huomasin ällistyksekseni kansanopiston esitteen korsettikurssista "Korsetti mittojesi mukaan".  Että tällainenkin kurssi on olemassa, eikä se ole edes hinnalla pilattu! Pienen hetken jo haaveilin itse tehdystä korsetista, joka istuisi kuin valettu ja pistäisi kropan kuriin paremmin (ja pienemmällä vaivalla) kuin pilates.


Alusvaatteista on koitunut aikojen saatossa monenlaista huolta ja vaivaa minulle ja varmaan monelle muullekin naishenkilölle (miehistä en tiedä...).

Ihan eka muisto on ne rakkaat  rimpsupepulliset alkkarit ehkä n. neljän vuoden iässä. Ne oli vaaleanpunaiset ja ihanat! Paljon myöhemmin tuli  ekat rintsikat, aargh. Rintaliiveistä on sittemmin ollut paljon riesaa. Pienin ei suinkaan ollut se karsea tapa, jolla takana istuva poika salamannopeasti pinsettiotteella rämpsäytti rintsikat auki...

Erityistaitojakin rintaliivit tyttölapsille kehittävät. Edelleenkin kumppani jaksaa ihmetellä kykyä riisua liivit puseron alla puseroa riisumatta. Höh, mitäs kummaa siinä on?

Näinä päivinä vaivaa teettää, että löytää ne tarpeeksi tukea antavat, kohottavat ja rutistavat rintsikset, joissa neljävitosen rinnat ovat edukseen.

Alushousut ovat sitten aivan oma lukunsa. Jo aivan aikojen alussa tyttö kyllä oppii, että tiettyinä päivinä (esim. punnitus- ja mittauspäivä koulussa, gynekologilla käyntipäivä) on jalassa syytä olla edustusalkkarit, eikä mitkään vanhat, venähtäneet puuvillarytkyt.

Ja poikakaveriahan tavataan sitten ihan tietyt pöksyt jalassa.  Ajat vauvaa odotellessa ja vielä pitkään synnytysten jälkeen vaativat nekin omanlaisensa alushousut.

Täällä kotipyykkinaruillakin kuivuviin pikkupikkualushousuihin, joita lempeästi  "pyllynaruiksi" kutsumme,on edelleenkin vaikea suhtautua äidillisen tyynesti. Jokin niissä hiertää...

                                             


            


Kuvat: Piirrokset Elokuva-Aitta 13/1963 (Nuoren naisen charmikoulu), Germa-liivi/1931, Triumph-liivit/1963

Voi hitto - näin kiltti en oo ikinä ollu!!


Kuva: Pohjoismaiden Autotuonti Oy:n Reo Flying Cloud -automainos vuodelta 1928

Noh, mitäpä tähän lisäilemään - Tokalon on riittänyt!

Kuva: Tokalon-mainos/1958

Äidille oli aikoinaan kova paikka siirtyä kahvipannusta kahvinkeittimen eli pulputtimen käyttöön . Kahvi ei tahtonut maistua miltään automaatilla keitettynä, taisipa suodattimista siirtyä jotain outoa sivumakuakin juomaan. Nyt, 15 vuoden jälkeen, pulputinkahvi on sitä oikeaa hänellekin.

Itse muistan juoneeni kahvia ensimmäisen kerran 4-5-vuotiaana lääkkeeksi päänsärkyyn. Lääkkeenä se sitten säilyi aikuisikään asti.

Parikymppisenä  innostuimme ystävän kanssa keittelemään espressoa kirpparilta ostetulla pressopannulla ja lopulta se oma kahvinkeitinkin ostettiin.




   

Seuraava merkittävä kahvietappi elämässä olikin raskaus - eli EI KAHVIA!! YÖK! Yhtäkkinen vastenmielisyys kahvin tuoksua kohtaan olisi riittänyt kummallakin kerralla raskaustestiksi. Vähän myöhemmin tuli sitten  muutama kuppi litkittyä, jotta pysyi hereillä valvottujen öiden jälkeen.



Työelämässä huomaa kahvin välillä muuttuvan nautintoaineesta joksikin aivan muuksi. Kuppi toisensa jälkeen kaatuu kurkkuun aivan huomaamatta, määriä ei uskalla edes ajatella.  Vasta kotona ehtii keitellä sen kahvin, jonka ääreen ehtii istahtaa! Muutama vuosi sitten jouduin lopettamaan kahvinjuonnin kokonaan ilkeiden vatsaoireiden vuoksi. Nyt yrittelen pysyä kohtuudessa ja pelkissä päiväkahveissa!

                         




Kuvat: Hyvän kahvin salaisuus/Paulig/1951, Johanna-kahvi/SOK/1952, VEEKOO-kahvi/Vähittäiskauppiaiden Oy/1927, Costarica-kahvi/Kesko/1972, Maxwell House-kahvi/1966, Keskon kahvit/1966

Ihan kohta se on sitten pojalla kourassa. Ajokortti siis. Liukkaalla on harjoiteltu ja moottoritiellä hurjasteltu. Ja kaikki on ollut kivaa. Eniten jännittää kirjalliset kokeet, nuo inhottavat pikku väittämät, joista etsii kompaa koko ajan


Äitiä hirvittää moni asia autokoulun jälkeen. Onko autoilukulttuuri  muuttunut niin kuin kaikki muukin?

Jos en kyennyt päästämään pikkuisiani  kiipeilemään samoilla kallioilla, joilla itse 5-vuotiaana kiipeilin, enkä liftaamaan ympäri Suomen 15-vuotiaana jonkun bändin perässä, niin kuinka kykenen päästämään tuon täysi-ikäisen muttei suinkaan aikuisen AUTON RATTIIN??

 Kahvikupillisen jälkeen järkevä minäni selittää, että samanlainen höhlä sitä olin itsekin silloin 27 vuotta sitten kun Ladani ratissa istuin. Ehkä se siitä sitten?









Vähän kyllä harmittaa, ettei tullut säästettyä sitä pikku Fiatia, jolla monet vuodet ajelin.

Mummi on kuitenkin luvannut lainata autoa aluksi. Hyvä juttu, vähän isompi auto ja kestävä, automaattikin. Ja ehkä tulee vähän bensarahaa pikkupalveluksista...

Sitä rahan kulua ei tuo nuoriso osaa edes kuvitella: huollot ja korjaukset, vakuutukset ja vieläpä AUTOILU-
VAATTEETKIN!










Kuvat: Shell-mainos/1964, Chevrolet Genuine Parts-mainos/1962, Fiat 124-mainos/1967, Autoilijan muotipukuja kesällä 1925 Suomen Kuvalehdestä. Autoilukulttuuria 1925 Suomen Kuvalehdestä.

Uskomatonta mutta totta: eilen näin Sturenkadulla naisen, joka ajoi fillarilla t-paitahihasillaan!

Räystäät tippuu ja mustarastaat laulaa. Sipulikukkien vihreät piikit pilkistävät seinän vieriltä

Kevät taitaa olla täällä?













Kuva: Pyrkijä polkupyörä-mainos 1931

                           


Kun perheessä hajoaa pyykinpesukone, aiheuttaa se välitöntä ahdistusta. 

Veden tyhjennys ja nukkasihdin puhdistus eivät tuota ongelmia. Onhan niitä tullut kokeiltua vuosien varrella. Sitten se ronaaminen ja räplääminen ohjelmien kanssa. Huuhtelu ja linkous uudestaan - ei onnistu. Ilmassa tuntuu jo vähän katkua... Tyhjennetään vedet taas, kokeillaan linkousta. Ei. Perheriidan voisi muuten saada aikaiseksi myös aiheesta "onko tällä kertaa koneessa enemmän muovikipollisia vettä kuin edellisellä kerralla". No nukkasihti vielä kerran taskulampun ja sukkapuikon kanssa.

 Helpotus, jotain pitkää lankamaista juttua siellä ihan peränurkassa estämässä koneen tyhjentymisen. Ja taas toimii. Paljon hyvin huuhdeltua (kai?) pyykkiä.

 








Ennen nukahtamista ehdin sitten jo mietiskellä elämää ilman pyykinpesukonetta (ei onnistuisi todellakaan) tai jotain muuta kodinkonetta. Ihan ihkatärkeimpien vehkeiden lista ei ole pitkä.
1. Pyykinpesukone
2. Hella
3. Jääkaappipakastin

Mutta aika tärkeitä ovat myös mikro, tiskikone, kahvinkeitin, leivänpaahdin, fööni ja sähköhammasharja. Ilman niitä elämä olisi vähän tylsempää mutta mahdollista.

Huushollissa on myös vohvelirauta ja  voileipägrilli. Kivoja nekin mutta käytössä niin harvoin, että häviämistä ei

 ihan heti huomaisi.

TV, tietokoneet, DVD yms...niitähän ei  lasketa kodinkoneisiin?

Pieni lisäys: On meillä myös pölynimuri ja silitysrauta! Enkä luopuisi niistä kovin mielelläni!

                     

                                    

Kuvat: Ignis-pesukone ja Omo/1964, Asean sähkökeittovälineet/1923, Vera-pyykinpesukone/1952, Protos-tomunimijä/1927, UPO-jääkaappi/1964

Viime viikolla eräs englantia puhuva tuttava kysyi: "Could you, please, tell me what that word "HHERRKU" means? Everybody's talking so much about it all the time...".

No, siinä sitten selittämään herkun syvintä olemusta, kuinka herkku on eri ihmisille eri asia ja jollekin se on makeaa ja jollekin suolaista.

Kuitenkin niin, että se on jotain mitä kovasti tekee mieli syödä... Jotain, jonka vuoksi yömyöhällä saattaa vaihtaa pyjaman toppahousuihin ja lähteä kiskalle... Jotain, johon saattaa muodostua addiktioita... Kerroin myös, että Suomesta löytyy  henkilöitä joita kutsutaan
"herkkup- -seiksi"...





                                 

                     

                              

                                       

Kuvat: Läkerol/1927, Valiojäätelö/1964, Fazerin Sininen/1935, Fazerin Keksi-Kalle/1927, Hangon Lakritsi/1928

Laskiaissunnuntain ratoksi omat mainokset Akille, Lasselle, Mirjalle ja Leenalle!

   

               

Kuvat: Tampereen Saippuan Aki-Parranajotahna/1931, Loimaan Myllyn Pikapuurosarja/1936, Helsingin Kutomoja Kravatti Oy:n Mirja-Sukat/1936, A.Ahlströmin Leena-pesuaine/1954

                     

Jotenkin sitä on vaan aina ajatellut, että kun tarvitsee lainan pankista niin ensimmäiseksi täytyy varata aika siltä tutulta pankinjohtajalta lainaneuvotteluja varten. Maailma kuitenkin muuttuu. Eli jos en aiemmin olekaan tuntenut itseäni erityisen vanhaksi niin kyllä tuossa muutama päivä sitten tunsin. Pankkiin soittaessani minua nimittäin pyydettiin jättämään lainahakemukseni verkkopankin kautta. Ilmoitus lainahakemuksen hyväksymisestä tuli sähköpostitse muutamassa päivässä ja eikun kipaisemaan lähikonttorista sekki! Hämmästyttävää! Ja hämmästyttävän kätevää!

                  

Kuvat: Pohjoismaiden Yhdyspankki/1945, tulitikkuetiketit 70-luvulta.

Viime päivät olen saanut viettää itseäni hienompien seurassa!

Silkin kahahtelua ja frakin helman heilahduksia!

Kauniita kampauksia ja vasta-ajeltuja leukoja.

Tanssiaskeleita.
 
Parfyymien ja after shavien tuoksua.





















Vanhemmalla lapsistani oli toisin sanoen
siis eilen Vanhojen Tanssit. Voi noita
isoja pikkuisia!

En olisi uskonut poikani koskaan
innostuvan niin paritanssien kuvioista,
saati sitten frakkiin pukeutumisesta...

Asut oli varattu kuitenkin hyvissä ajoin,
heti alkusyksystä. Ja niitä tansseja
harjoiteltiin ja harjoiteltiin. Ystävättären kannustuksesta tietenkin.


















Ja miten kaunis tuo
tyttö olikaan - juhlakampauksessa
ja tyylikkäässä,
pitkässä silkkisessä tanssipuvussaan.

 Kun hain tätä
pariskuntaa koululta,
tuntui kuin olisi
hypännyt hetkeksi
eri aikakauteen:
ovesta tulvivat nuoret
ihmiset hämäsivät juhlavaatetuksessaan.

                









                                           

Kuvat: Attila-kengät/1925, Kestilän Pukimo /1936, Rotbart Luxuosa-parranajoterä/1935, Tanssipuku (Puuvillatehtaitten Myyntikonttori)/1934.

Rankka työviikko alkaa olla takana. Tänä viikonloppuna ajattelin käyttää aikaa omalle hyvinvoinnilleni ja itseni kehittämiselle. Kevyttä ulkoilua ja sitä hiihtoa (ne uudet suksethan jo on), jalkakylpyä, hyvää lukemista ja sen sellaista. Onneksi on vaihtoehtoja monenlaisia.

                                    



                             
Säteilykäsittely onkin siis jo ihan vanha juttu? Voisi tehdä terää... Pelkään kuitenkin, että muu ei auta kuin tuo moottorin täyskorjaus. Takaavat pitkän iänkin.



Kuvat: Mellan Sissi-karamelli/1925, Tenhoisa Sulo-ihomadonpoistaja/1931, Kasvojenhierontakoje Vampir/1927, Elektromanufakturin Renulife Violet Ray-säteilykäsittelykoje/1926, Auto-Tarvike Oy:n mainos/1935.

Voi miten ihanaa, kun vihdoinkin tuli lunta. Nyt sen uskaltaa jo sanoa kun tuntuu, että se pysyy maassa pidempään kuin viikon.

Sain toteutettua pitkäaikaisen haaveen suksien ostosta. Nyt odottelevat uudet kauniit ja kiiltävät sukseni paikallisen urheiluvälinekaupan varastossa huomista noutoa.

Lauantaipäivänä oli liikkeessä niin ruuhkaa (joku muukin oli ajatellut samaa) että siteiden laitto ja voitelu viivähti muutamalla päivällä.



















Mutta huomenna siis pääsen kokeilemaan noita uusia vehkeitä, joita myyjäpoika kuvasi hyviksi suksiksi erityisesti jos hiihtää vähän ja on nainen...(!!??)

Rontti möi myös vähän kalliimmat siteet, jotka on helpommat aukaista sitten...jos vaikka sattuu kaatumaan...(!!??)

Ja vielä lisäksi sauvat ...jotka on upeanväriset... (!!??)



Monoista lienee turha sanoakaan, ...että niillä on oikein hyvä kävellä... (!!??) 

Taisivat löytää täydellisen oikean osoitteen  kaikki nuo välineet! Myyjälle täydet kymmenen pistettä!


    
Kuvat: Suomen Urheilu-Aitta "Ostakaa meiltä itsellenne kunnon sukset"/1927, Lahden Saapas- ja lapikasteollisuus Oy "Monot"/1931, Atlas-Hiihtopuku/1935, Oy Neovius "Talvi tuo työtä kutojille"/1927

Muutama vuosi sitten olin hurjien selkäkipujen kourissa ja tuosta ischiaksesta jäi muistoksi jalkavaiva. Huono jalka vaatii sitten erikoispohjalliset ja ne taas vaativat kunnolliset, hyvälaatuiset ja usein kalliit kengät. Siihen asti olin lämpsytellyt milloin missäkin tohveleissa sen kummemmin kengän rakennetta pohtimatta, mukavuus ja/tai kauneus riitti.

Nyt vähitellen olen oppinut löytämään oikeanlaisia kenkiä kauppojen valikoimista (ja niitä oikeita kenkäkauppoja myös). Jalkakin on sitten kuntoutunut vähitellen, enkä kompuroi enää juuri ollenkaan.









Kengistä parhaat on jumalattoman kalliit vaelluskengät. Ne ovat käytössä lähes päivittäin, kesät talvet.

Muutama viikko sitten huomasin sauman vähän ratkenneen toisesta kengästä ja kiikutin rakkaani luottosuutarille (häpeämättömästi mainostaen: Malmin Nova-
kauppakeskukseen) ja sain uudenveroiset (molemmat) kengät takaisin muutaman päivän kuluttua kahdeksalla eurolla!


Vaikka vaelluskengät ovatkin ne arkikengät niin juhlatilaisuuksissa pitää olla korkkarit. Niitäkin saa nykyään hyviä ja istuvia...ja kalliita. Onneksi tyttärelle käy jo sama koko niin että hinnan voi tavallaan puolittaa!

Retuja en taitais huolia, vaikka ne ovatkin muistoissa ihanat. Retuja ei sentään kai ole uustuotannossa?


Kuvat: Vain Amarit sen tekevät/1963, Kas-Kas Kengänpohjavoide/1945, Nokian Musta-Retu/1972

Tässä viime päivät köhiessäni olen voinut olla vain kiitollinen siitä, ettei tarvitse käydä tupakalla säännöllisin väliajoin tuolla hyytävässä kylmyydessä. Jostain syystä tupakoinnin tapa ei ole minuun tarttunut.Muut paheet taitavat korvata saavutetun hyödyn.

Tupakkamainonta on kuitenkin viehättänyt silmääni aina. Nuo tahatonta komiikkaa uhkuvat, mahtipontiset, tupakoinnin nautintoa ylistävät myynninedistämiskuvat, joita ei nyt viime vuosikymmeninä ole saanut edes julkaista kuin salaa, ohimennen vilahtavana mielikuvana.

Eipä näitä mainoksia ehkä kaivata tarvitse, mutta hupia ne tuottavat tuolla uskomattomalla sisällöllään!





                           

Klubi-askin kanteen tehdyt muistiinpanot ovat edelleen tuttu käsite?



Tupakanviljelyä ja tupakkatehtaita on Suomessa ollut jo joitakin satoja vuosia ja erityisesti pula-aikana kotitarveviljely oli yleistä. Saatiinpa tupakasta lisätulojakin perheille.




Kuvat: Pikku-Fennia/1931, Klubi /1961, Kotosto Oy tupakanviljely/1945

Inhotus kun iski se flunssa sitten. Yskii, yskii, aivastaa, niistää. Päässä jotain puuroa.
Kuva: Mella Oy:n Älä yski-pastilli/1925

Oma nimeni on siitä tylsä, ettei sitä näy missään tuotemerkissä tai mainoksessa. Nimiseni lehti hävisi markkinoilta jo aika päivää sitten.

Ollapa Ilona, Jukka tai Petteri, joille tässä hienot mainokset!


















                                         





Kuvat: Fazerin Jukka-purukumi/1931, Finlaysonin Petteri-alushousut/1961, Tekan Ilona-saippua/1928

Viikonloppu kului rattoisasti asuntoja katsellen.Näytöstä näyttöön kulkeminen on oikeastaan ihan mukava tapa viettää vähän tuhruinen sunnuntaipäivä, varsinkin kun ei vielä ole varsinaista paniikkia asunnon ostamisen suhteen. Todennäköisesti ääni muuttuu kellossa kunhan saadaan tarjous omasta asunnosta ja muuton deadline lähestyy.



Olen aina pitänyt itseäni suht "järki-ihmisenä" mutta kyllä asunnon ostamiseen liittyy niin paljon tunneasioita, että järkikulta värjöttelee ihan taka-alalla. Järjettömätkin asiat selittää järkeviksi kun oikeasta asunnosta on kyse. Raha näyttelee tietysti suurta osaa, sille ei mahda mitään, mutta kaikki muu onkin sitten sydämen asiaa. Huomaan tässä pähkäileväni putkiremonttia odottelevan asunnon ostamista KOSKA SE ON NIIN KIVA!!! Ja se kun oli se vihonviimeinen asia johon oli tarkoitus ryhtyä!  Apua tänne ja äkkiä!

Kuvat: Tekonahka Oy/1952 ja Asko/1952

Haaveissa siintää uusi asunto, pikku koti, vähän pienempi kuin nyt ja vähän lähempänä Helsingin keskustaa. Olis myös mukava asua kerrostalossakin vaihteen vuoksi, ja ihan kaupunkiympäristössä.

Alkuhavainnointi on osoittanut, että tällä tilavalla perheasunnolla, joka sijaitsee Helsingin laitamilla saatamme hankkia esim pienen tyydyttävän kuntoisen kaksion Katajanokalta tai Punavuoresta tai sitten ahtaan kolmion Vallilasta; Kalliosta tai Meilahdesta.

Eli pitäisikö tässä sitten vielä ryhtyä asuntolainan maksajaksi?  30 vuotta lainan maksua ja voisin sitten vetreänä seiskavitosena huokaista helpotuksesta? Ja kun mielestäni sain juuri maksettua yhden kaksikymmenvuotisen rupeaman... No, eiköhän sen asunnon voi sitten taas myydä ja vaihtaa pienempään ja maksaa ne lainat pois. Tai sitten vois pysyä täällä, kestää joidenkin vuosien kuluttua tulevan putkiremontin haitat ja siivota tyhjiä huoneita. Äh ja valivalivali.

              


Kuvat: Kartta saattanee olla 50-luvulta, Eliel Saarisen luonnos "Hvardagsrum Interiör" Ateneum-lehti 1901, Pohjoismainen Yhdyspankki -mainos 1952

Vanhoja lehtiä selatessa kiinnitän aina erityisesti huomiota mainoksiin, joissa on kuvattuna lapsi.

Lapsen avulla mainostettiin entisaikoina lähes mitä tahansa: tupakkaa (tämän blogin arkistosta 8.11.06 löytyy yksi esimerkki), kahvia, vakuutuksia, margariinia...

Vasta 60-luvulla tuntui lapsimainontaan tulevan jotain rajoja ja lapsi alettiin liittää lähinnä ruokaan, lastenvaatteisiin ja edelleenkin niihin vakuutuksiin.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä ruoka ja erityisesti "ravitseva, puhdas ja laadukas" ravinto olivat luonnollisestikin mainonnan kohteena. Ruuan puute oli Suomen kansalla mielissä, vaikka ajat olivat välillä paremmatkin.

           





                        
Kuvat: Fazerin Makarooni/1925, Phosphatine Falieres/1925, Paasivaaran Vastakirnuttu-margariini/1925, Tekno-hiusvesi/1926

                        

Nyt kun viimeisetkin kinkunrippeet (hernerokkaa varten pakastettuja kuutioita lukuunottamatta) on syöty, eikä laatikoita, torttuja, pipareita, eikä konvehtejakaan enää ole, se on sitten aloitettava. Siis se pieni panttaaminen, jotta joulua edeltävä lähtöpaino saavutetaan edes jossain vaiheessa ennen kesälomaa. Useimmiten onneksi se normaaliin ruokailu- ja liikuntarytmiin palaaminen auttaa, joskus tarvitaan järempiä keinoja. Onneksi niitä löytyy runsain mitoin:





Itse asiassa muistan meillä olleen tällaisen "Punkt-
rollerin" joskus kun olin pieni!



















Sitävastoin tällaisia ei ole ollut lähipiirissäni kenelläkään - innostuneita kokeilijoita saattaisi kyllä olla! Mistäköhän näitä saisi..

Toden-
näköisesti Verigud on kuitenkin ainoa, joka tehoaa!





Kuvat: Ylinnä Sandra Dee elokuvassa "Jos mies vastaa" /Elokuva-Aitta 1963, Punktroller ja Lihavuutta vähentävät rintaliivit /1927 Suomen Kuvalehti, Verigud-dieettijuoma /Kotiliesi1962

Hauska huomata, että vuosien tietokone- ja konsolipeli-innostuksen jälkeen oli tänä vuonna lahjapinossa perinteisiä lautapelejä, tosin vanhoja tuttuja, mutta uusina matkapeliversioina. Palapelit kuuluvat myös aina jouluun ja joululomailuun. Yleensä tuhatpalaista ei ehdi joulunpyhinä aivan valmiiksi laittaa, mutta sille tavallisesti joku siirrettävä alusta, jonka päällä kokoamista voi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa...



Kuvat: Eläintarhan ajot -peli ja Asemasota -peli: Kustantamo Kuvataiteen mainos v:lta 1943 (Eeva-lehti)
 

No jos joltakulta on vielä jouluherkut laittamatta (tai muuten vaan ei hotsita koko homma) niin kaupasta löytyy helpotusta siihenkin tuskaan. Lahjojen suhteen luottaisin Joulupukkiin. Sain kyllä eilen huolestuttavan tekstiviestin, jossa kerrottiin ettei Joulupukkia ole! Lopulta kuitenkin ymmärsin, että kyseessä on VITSI! Aika huono sellainen!

               

Kuva: Jalostajasta joulupöytään/Kotiliesi 1952

                    

Näin joulupuuhien aikaan tulee kuunneltua radiota jatkuvasti, tv jää vähemmälle (koskakohan ehtii katsella kaikki ne nauhoitetut ohjelmat?). Vireystilan mukaan sitä räppää kanavan välillä musiikille, välillä puhekanavalle. Ja kun porukka lähtee joulushoppailemaan, jää radio auki - tietysti. Ei muuten, mutta koiralle, joka kuuntelee mieluusti jotain ylen rauhoittavaa kanavaa. Tottui mokoma tuollaiseen, kun muutimme tähän kotiin ja koiraa tilanne jännitti niin, että kuunteli korva tarkkana kaikkia uusia ääniä ja ulvoi ja haukkui ellei radio ollut päällä.

                  



Monet kerrat on mieleen juolahtanut, että eikö joku vois julkaista sellaista lehteä kuin oli ennen muinoin Radiokuuntelija?

Tässä radiokanavien tulvassa kaipaisi todellakin opastusta ja ohjausta! Sitä tuntuu jumittuvan tietyille kanaville, jotka hyviksi tietää, vaikka varmasti olis vielä paljon muita mukavia.



Kotimaisissakin on tarjontaa yllin kyllin, mutta mitenkäs sitten kaikki ulkomaiset... Jossain  kuuntelin ohimennen kivaa sveitsiläistä (vai oliko itävaltalainen) jazzkanavaa netin kautta ja sitä en ole enää tavoittanut mistään, höh.

Jos joku joskus alkaa kustantaa radiolehteä, ilmoittaudun tilaajaksi oikopäätä!


                          

Kuvat: Fennoradio/Radiokuuntelija 1938, Matti Mainio ja Jussi Juonio/Seura 1937, Ohjelmatietokuvat/Radiokuuntelija 1938 (kuvittaja R.Heljo), Dux-mainos/1972 Apu

Näinä aikoina joutuu miettimään lahjojen antamista. Antaako vai ei, ja jos, niin mitä?

Hieno ajatus, etteivät aikuiset anna joululahjoja toisillensa, ei yleensä toimi. Jotain pientä kuitenkin pitäis? Ainakin joulukukka jos ei muuta.

Ja jos todellakin päätetään, että tänä vuonna ei  sitten, ihan oikeesti  - ihan aikuisten oikeesti - hankita lahjoja niin KUITENKIN JOKU HANKKII! Eli  samantien voidaan päättää että  aikuisille myös lahjoja tänä vuonna.

Entäs lapset sitten? Helppoa on sen ikäisten kanssa, jotka itse ympyröivät kotiin tulevista lelukuvastoista haluamansa lahjat. Ympyröimättähän jää korkeintaan joku tylsä palapeli tai vauvan purulelu.

                    
                  

Niistä halutuista on aikuisten sitten varaa valita. Mutta kun ipanoille kertyy ikää, muuttuu homma vaikeammaksi. Vuos vuoden perään toiveena on "rahaa" ja "uus kännykkä". No nyt sentään "aipod" välillä. Jotenkin olis kiva antaa myös jotain...muuta...

                  

Kuvat: Armi Kuusela ja Hellaksen suklaa/Kansan Kuvalehti 1952,  Hyppysellinen romantiikkaa/Kotiliesi 1964,  Vaasan herkkuleipä/Kotilieden Joulu 1945, Christmas Crackers/Illustrated London News Christmas 1900

               
                     
                         The Graphic 1909

       Terveys 1943
                                
                                  The Graphic 1916

The Graphic 1911
                               
                                  Seura 1948

Kansan Kalenteri 1912
                                  
                                  Seura 1948

Kansan Kalenteri 1912

                 



Vaikka monenlaiset siivousteknologiset uudistukset ovat tehneet puhdistamisesta helpompaa, ei se silti tuota minulle sitä nautintoa, mitä se tuntuu joillekin tuottavan. Kyse on ilmeisesti perinnöllisestä geenivirheestä, koska jälkeläisetkin alkavat puhua rumia, jos heitä patistaa kyseiseen hommaan.

Vielä joitakin vuosia sitten näin unia omasta pikku piikasesta, joka saapuisi kotiimme ja loihtisi kätösillään sen puhtaan ja raikkaan tuulahduksen.

Au Pair jäi hankkimatta ja nyt siivoaminenkin sujuu joten kuten, kun on ne langattomat kuulokkeet ja musakki täysillä. Ja sitä paitsi yksi on nautinto siivoamisessakin: ikkunanpesu. Tule pian kevät ja ikkunanpesusäät!



                    

 
      
Kuvat: Siivousasut ja Wärtsilän kestoemali/Kotiliesi 1962,  Pölynimuri - monipuolinen ja luotettava palvelija/Elanto-lehti 1941, Talousapulaisen opas/Aitta-lehti 1927

   


Kun perheessä on kaksi teini-ikäistä ja muutama niiden kaveri, ei tahdo huushollin saniteettitilat riittää millään.Vaikka vessa ja kylppäri ovat erikseen, on joskus vaikeuksia saada itselleen toilettivuoroa ilman ajanvarausta.

Ja vesi - sitähän kuluu aivan järjettömät määrät kun suihkussa näiden on käytävä ainakin kerran päivässä, usein kaksikin kertaa. Hiuksia pestään, värjätään, föönataan joka päivä. Vesimittari surraa jatkuvasti ja kun taloyhtiön isännöitsijänä lähettelen vesilaskut niin kylläpä tekis mieli joskus  rukata omaa laskua vähän alakanttiin.


Vuoden 1952 Kotilieden artikkelissa "Onko suomalainen nainen puhdas" pohditaan puhtauden ylläpitämisen tärkeyttä.

 Suurimpana syynä likaisuuteen arvellaan sitä, ettei kodeissa ole sopivaa ja rauhallista pesupaikkaa. Lämmintä vettä ei ehkä ole ollenkaan peseytymistä varten ja on vielä perheitä, joissa ainoa pesuvati on varattu vauvan pesua varten.

 





Artikkelissa uskotaan miehen huolehtivan paremmin puhtaudestaan, sekä tavan että luonteensa puolesta. Mies peseytyy heti työpäivän päätyttyä ja vaihtaa vaatteetkin. Nainen ei taas ehdi kiinnittää huomiota puhtauteensa kun työstä tultuaan alkaa ruuanlaiton, hoitaa lapset. Ja ne miehen  paidatkin tietysti pesee vaimokulta.


Jutussa kerrotaan myös opettavainen tarina miehestä, joka avioiduttuaan huomasi, ettei vaimo osannut pitää huolta henkilökohtaisesta puhtaudestaan. Miehen sisar tuli perheeseen avuksi ja opetti hienotunteisesti nuorikon peseytymään päivittäin. "Eikä miehen sen koommin tarvinnut valittaa vaimonsa puhtautta."







              


                   

Kuvat: Amarant ja Azymol-Stimulus/1928 Suomen Kuvalehti, Puhtausohjeet/1952 Kotiliesi, Ilona-Saippua/1925 Suomen Kuvalehti

   


Pysähdytti tuo kuva vuodelta 1925, jossa mainostetaan lääkettä riisitaudin hoitoon. 80 vuotta sitten oli Suomen lapsiperheillä niin toisenlaisia ongelmia kuin nykypäivänä.

Oma äitini on syntynyt 20-luvun lopussa ja on usein kertonut lapsuudestaan maaseudulla. Oli puutetta ja pulaa monesta asiasta, kiertokoulua käytiin ja hiuksetkin ajettiin juuri tuon em riisitaudin vuoksi kesäisin pois, jotta tytöt ja pojat saisivat kaiken mahdollisen auringon voiman.















Monenlaiset vaarat uhkasivat silloin syntyneitä pienokaisia ja pikkulapsikuolleisuus oli tietenkin aivan toista luokkaa kuin nykyään. Joskus kun lueskelee sen ajan hoito-ohjeita tulee väistämättä mieleen, että monikohan lapsi menehtyi itse hoitoihin? Käytettiinhän 1900-luvun alussa niin merkillisiä lääkkeitä.


Lempparilääkärikirjassani "160 ohjetta lastentaudeissa" (kirjoittanut tri Jules Comby 1914) on lääkeseoksien osina mm arsenikkia ja strykniiniä!














                         

                                                                                                                       
                                                                                              Ja lopuksi pikku kiitit   
                                                                                              PopuLAARIlle,
                                                                                              joka mainitsi tämän
                                                                                              blogin sivuillaan eilen!



       

   
   





Enää nykyään ei satele pikkujoulukutsuja niin kuin ennen. Joskus menneinä vuosina tuntui joulua edeltävä aika yhdeltä karnevaalilta, juhlasta toiseen liitelyltä ja itse Joulu vasta toi rauhan maahan ja soi toivotun lepohetken... ennen Uuden Vuoden Pippaloita siis.


Tänä vuonna pääsee pitkästä aikaa oikein pikkujouluristeilyllekin. Helsingin Sanomien Nyt -liitteessä (46/06) seurattiin "sairaan hauskaa risteilyä" Viking Rosellalla ja kuulutettiin, että risteilyt ovat parasta mitä Suomi voi tarjota. Helpottuneena luin myös, ettei risteileminen suinkaan ole enää junttia, vaan ihan muotia taas. Mikä helpotus!








 

Olenkin tässä jo jonkin aikaa ihmetellen seuraillut lähiseudun hotellin tarjoamia kuivan maan risteilyjä, siis risteilymatkoja, jotka eivät ole vettä nähneetkään! Tosin ero ei taida olla kovinkaan suuri näihin 14 tunnin "lillutaan naapurimaan satamassa"-risteilyihin.


   


   



Mutta olennaisintahan taitaa kuitenkin olla se juhlahetki vuoden päätteeksi, eller hur? Aina yhtä mukavaa lähteä vähän juhlimaan - hyvässä seurassa!


Jokos on lurexit ja kiiltonahkakengät kaivettu kaapeista, tytöt??





                         

Kuvat: Ann-Margret Elokuva-Aitan joulukannessa 1963, Kaivohuone ja Oopperakellari Hakkapeliitta-lehdestä 1926, Tonita-mainos Eeva-lehdestä 1943

   


Suurta myötätuntoa koin kun luin Jakke Holvaksen pikku kolumnin pukeutumisfilosofiastaan (HeSa 20.11.06). Kirjoittaja kuvaa ahdistusta vaateostoksilla ja  mainitsee ihanteekseen Henry David Thoreaun päähenkilön kirjassa "Elämää metsässä". Erakko sanoo käyttävänsä samaa takkia, kunnes se kuluu puhki.


 Pula-aikaa kokematon Holvas haluaisi nauttia niukkuudesta erikoisena luksuksena mutta ympäristön vaatimukset (äiti ja vaimo) sekä alati lisääntyvät vaatevirukset kartuttavat asuvarastoja kummallisella tavalla.







Kaiken lisäksi aiemmin rennon tyylikkäältä vaikuttaneet sosiologin vaatteet ovatkin muuttuneet "työmaalla loikkivan rakennustarkastajan vaatteiksi".

Ekologista minimalismia ihaileva Holvas haikailee kuitenkin muiden hyvän pukeutumisen perään ja oikeastaan haluaisikin pukeutua kuin nuori Sean Connery James Bondina: tweed-kankainen puku, liivi, slipoveri, kartanot ja sumuiset nummet. Kunhan joku vain suostuisi
tekemään ne vaateostokset...

Jostain syystä tuntemani miehet ovat niitä armottomia vaateshoppailijoita, jotka väsymättä jaksavat painaltaa puodista toiseen sovittamassa paitaa, pukua, housua. Niitä "rennon tyylikkäitä" vaateita siis. Itse kuulun niihin ihmisiin, joille nimenomaan vaateostoksilla käyminen on kauhistus.





 


Erityisesti näin talviaikaan se jatkuva  pukeminen ja riisuminen sovituskopeissa saa hien nousemaan pintaan ja adrenaliinin kohoamaan. Ja kun vielä ei ole kokoluokitukseltaan mikään standardi vaan hartiat, vyötärö, pehva ja muutkin vaatevalintoihin vaikuttavat kehonosat ovat kaikki kuin eri ihmisiltä, on soppa valmis.


Minusta ei myöskään koskaan ole tuntunut luontevalta käydä vaateostoksilla ystävättärien kanssa, sorry vaan, kamut! Jos ne omatkin ostokset jo tuottavat tuskaa, niin sitten vielä pitäisi pohdiskella rakkaan ystävän hameen tai huivin sopivuutta, housujen istuvuutta, kengän korkojen korkeutta, ehei! Suorastaan hykertelen nyt kun lapsetkin jo selviävät vaatteistamisestaan itse.







Mutta niinkuin Holvaskin, haluaisin myös minä pukeutua tyylikkään rennosti, mukaviin ja kauniisiin vaatteisiin, jotka tietysti olisivat kohtuuhintaisia, kestäviä, pestäviä ja mielellään vielä kotimaisia.


Uskon, että selllaisia vaatteita on olemassa tuolla jossain, mutta mistä ihmeestä löytyisi se henkilö, joka etsisi ne ja suostuisi tekemään vaatehankinnat puolestani?














                              


Kylläpä olikin kertynyt puheripuli Vuodatuksen Pulmapäivien aikana!

Tusen Tack ja muhkea virtuaalinen kukkakimppu Tuomakselle, joka HUVIKSEEN ylläpitää näitä meidän vuodatuksia!

 
Voi yök miten inhottavaa kun siellä kylppärin maton alla vilahtaa toisinaan se sokeritoukka notkeine vartaloineen! Turha sanoa, ettei niistä mitään haittaa ole - kosteiden paikkojen asukkeja vaan... Onneksi muurahaisista ei tarvitse kärsiä kuin kevätkesästä kun ne riehaantuvat harhailemaan sisätiloihin. Kerran viikonloppureissun aikana olivat saaneet rakennetua keittiöön jo hienon pesän alun munineen rikkalapioni alle.

Ihme, ettei mitään vaatteidensyöjäötököitä ole ilmaantunut kun nuorison vaatteet asuvat jatkuvasti lattioilla ja nurkissa. Ja kiitos luojalle, että mitään täiepidemioita ei ole enää yläasteella ja lukiossa!



 

 

Ystäväni, joka toimi talonmiesnaisena Helsingin eteläisen hienostokaupunginosan satavuotiaassa talossa kertoi aina mehukkaita juttuja viemärihyttysistä ja jokavuotisista torakkamyrkytyksistä. Niitä yhdyskuntia ei varmaan vanhasta, mutkikkaasta talosta saada koskaan kitkettyä. Oma äitini tupsutteli 60-luvun lopussa DDT:tä rakkaan kiinanruusunsa lehdille aina kun joku hyönteinen sitä uhkasi. Eipä näkynyt ötökkää enää!





  




Tällaisen "myrkyttömän myrkyn" perään voi vain haikailla?


















                              

Kuvat: Lampert: Bilderatlas des Tierwelts 1913 (hyönteiskuvat), Kansainvalistusseuran Kalenteri 1916 (Joukkomurha), Suomen Kuvalehti 1928 (Flit)

Tämä blogin pitäminen voi olla jännääkin, huomasin eilen. Vielä iltapuhteiksi ajattelin laittaa sivulleni tuollaisen soman kellon, joita niin monen blogissa näkee. Ensimmäinen koodinpätkä ei onnistunut saamaan kelloa näkyviin: no, sellaista sattuu. Poistin sen ja laitoin uuden ja vilkaisin sivuille. Kauhunhetkiä, kun blogistani oli hävinnyt kaikki kirjoitus. Laatikot vain seisoivat reunassa teksteineen. Muu oli  autiota ja tyhjää.

Mitä lie tapahtunut, ehkä poistin jonkun oleellisen sieltä sivupohjastani tai sitten kirjoitus katosi muuten vaan - noviisi mikä noviisi. Käsitin kuitenkin hetkessä, että nämä parikymmentä postaustani olivat jo muotoutuneet minulle niin rakkaiksi, että taisin vieräyttää muutaman kyyneleenkin asian johdosta. Kaikki se aika ja vaiva ja ne muutamat saadut kommentit...kateissa.






Onneksi tuon epätoivon hetken jälkeen asettui järkevä minäni taas paikoilleen ja kovan pähkäilyn ja sivupohjan koodiritirampsujen läpikäymisen jälkeen (vanhan sivupohjan poisto ja sitten Tuuliviiriltä uusi), löytyivät nuo kadonneet karkulaiset. Äidin pienet kullat...


Kadonnut käyttäjäkuva ja laskurin katoaminen ei tuntunut isolta hävikiltä kun kaikki muu löytyi!
Kellonkin sain sitten paikoilleen, turvallisesti laatikkoaitaukseensa.







Kuvat: Venny Soldan-Brofeldtin kuva Siviä Heinämaan Aapisesta (1928), Erik O.W.Ehrströmin kuva E.N.Setälän Aapiskirjasta (1930) ja mainos vuoden 1916 Kansainvalistuseuran Kalenterista.

              

Tuo Pohjois-Pohjanmaan erikoisuus OUVO on laskeutunut tänne Helsinkiin asti! Tänään tv:stäkin tutulla kirpputorilla vieraillessamme ei voinut olla huomaamatta, että markkinakahvilan latte maistui todella OUVOLTA. Kahvin makua siitä ei löytynyt vaan se oli kerrassaan pliisua juomaa sivumakuineen. Kun kahvihammasta iltapäivällä jo kolottaa, olisi niin mukavaa siemaista kunnon, vahva kahvi eikä mitään ouvon makuista juomaa, josta sitten jouduimme pulittamaan 2,50! Pohjois-Pohjanmaalla on ehkä totuttu ouvon makuisiin ruokiin ja juomiin, meidän  helsinkiläisten on vielä työskenneltävä tämän asian eteen.

                         

Ouvosta vielä jatkaakseni... kummallisinta siinä on, että jos ruuat ja juomat voivat maistua ouvolta, myös ihmiset voivat näyttää ouvolta. Kirpputoria kiertäessä vähintäänkin kolmasosa asiakkaista oli huomattavan ouvon näköisiä! Nopea mies käänteissään tuo Ouvo-herra?

                           

                                          
Ihana keväisenoloinen marraskuun päivä ja pitkällä lenkillä Laajasalon luonnonsuojelualueilla koiran kanssa. Ystävä kertoi iloisen uutisen: miehensä oli yllättäen lopettanut tupakanpolton 25 vuoden suitsuttelun jälkeen. Rouvahyvä ei ollut asiaa huomannut ennenkuin neljäntenä päivänä, kun oli jäänyt eteiseen miettimään, kuinka tupakki ei enää ovensuussa tuoksahtelekaan. Tyttäreltä oli sitten päässyt (vaikkei olisi saanutkaan salaisuutta paljastaa), että iskä ei enää polta. Hieno homma!

Tästä asiasta ilahtuneena ja sen kunniaksi selailin taas noita lehtisiäni tupakkamainoksia etsien. Tarkoitukseni ei ole millään tavalla tupakanpolttoa edistää, eihän toki! Itselleni kaikki tupakanpolttoon liittyvä on suuri ihmetyksen aihe, enhän ole koskaan itse polttanut. Lapsuudesta muistan, että isäni poltti kyllä (ja kotona sisällä niin kuin kaikki muutkin siihen aikaan). Myös kaksi sisarusta polttivat ja kavereista moni. Minä  en vain koskaan aloittanut, jostain syystä.

  

Nykyään asia nousee joskus työpaikalla keskustelun aiheeksi. "Muutaman minsan" tupakkatauot ärsyttävät helposti sellaista, joka ei polta. Itse olen ratkaissut asian niin, että oikaisen koipeni toimiston sohvalle niiksi minuuteiksi. Sillä onhan minulla, tupakoimattomalla, myös omat oikeuteni taukoihin!

                                                                        
   
Mainonta on vuosikymmenien aikana suunnattu niin miehille kuin naisillekin, rahvaalle ja hienommalle väelle. Ja hännänhuippuna ja huipentumana on tämä savukkeita mainostava lapsi!

                                            

                 

Kuvat: Aitta 1927, Uusi Maailma 1966, Työmiehen Kalenteri 1922, Seura 1937, Suomen Kuvalehti 1928, Jousimies 1926.
 

   
 
Tuolla lumituiskussa koiran kanssa tarpoessa tulin taas miettineeksi tätä naisen elämää ja sitä miten se vilahtaakin se elämä nopeasti. Pieni tyttö saunassa sukulaispojan vieressä ihmettelemässä, että kasvaako mullekin tuollainen - ja yhtäkkiä jo avaamassa rapisevaa, äidiltä saatua pakettia jossa oli ne ensirintsikat. Jostain kumman syystä (ehkä muodin sanelema juttu tai isosiskon vihje), tummat ja isoilla ruusunkuvilla koristetut. Ja ne vuodet, jolloin piti valita "Perfekta" tai uutuustuote "Salaiset Siniset". Kansakoulusta keskikouluun,  lukioon ja lopulta lakki päähän.

Pikku naisesta isommaksi ja valinnat sen kun jatkuvat - poikaystävä, kihlat ja häät. Ja ne itkut kun vauvaa ei kuulunutkaan ihan heti. Lapsettomuus vai adoptio? No, sittenhän niitä itkuja riitti, kun ne lapset lopulta syntyivät... Yhtä raskautta, synnytystä, imetystä, vaipanvaihtoa. PMS-oireet tulivat jäädäkseen. Tässä ja tuossa välissä opintoja, työtä, työtä, opintoja jne, tuo putkihan ei ihan heti lopukaan. Missä ihmeen välissä se talo oikein rakennettiinkaan? Pieniä koululaisia tupa täynnä. Hups, kohta oli asuntolainat maksettu ja ikuinen penninvenytys helpotti.



Joitakin vuosia tuosta ja elämänvaihe on taas ihan uusi, niinkuin koti ja kumppanikin. Mitenkäs tässä näin kävi? Valintoja nekin. Lapsetkin pyristelevät raivokkaasti pesästä poispäin. Omat vanhemmat vanhenevat ja kaipaavat huomiota.

Kylläpäs näyttää ankealta tuo elämä. Onneksi näihin vuosiin on sisältynyt paljon iloa ja naurua niin perheenjäsenten kuin ystävien ja sukulaisten ja työkavereidenkin kesken. Ilonpitoa, joka antaa voimia niitä tummia päiviä vastaan.

Tänä päivänä ennen sitä parhaiten naurattavaa juttua ystävät varmistavat, että "onhan kaikilla tenat paikallaan" ja pms:ista siirrytään hissun kissun mutta vääjäämättä vaihdevuosioireisiin. Hautapaikkaa ei sentään kukaan ole vielä varannut.

  

      

Monenlaista hyötyä huomaan tästä blogin pitämisestä. Tulee esimerkiksi käytyä läpi kaikki vanhatkin levyarkistot kun tuota kuukauden sävellistaa keräilen. Laatikoista löytyy levyjä, joita ei ole aikoihin kuunnellut. Jotain levyä on tullut kuunneltua joskus kyllästymiseen saakka ja joku taas on jäänyt yhden kuuntelukerran jälkeen lodjuun, jostain syystä.

Joku musiikki liittyy kiinteästi tiettyyn ajanjaksoon elämässä ja tuo vieläkin mieleen sen hetken tunnelmat.  Töiden jälkeen uupunut pienten lasten äiti kuunteli sohvan nurkassa kuulokkeilla Eppuja motivoituakseen arkihommiin. Eroon liittyvä ahdistus ja kyyneleet putkahtavat esiin kun kuulee erästä tiettyä ruotsalaista  naislaulajaa. Myöhemmin - rakastuneena - uuh ja aah, en edes muista mitä kuuntelin... Musiikki toimii niin monenlaisten tunteiden tulkkina, sanoittajana kun sanoja ei löydy.

Lokakuun ajan kuuntelin ahkerasti Loveradiota, kaikkia niitä 70-luvun helmiä. Hurriganesit, Wigwamit ja Hectorit ja monetmonet muut nostivat niitä nuoruuden kultaisia muistoja pintaan. Oi niitä käsittämättömien tiukkojen Beaversien, kirsikanmakuisen pallohuulikiillon ja liftauksen aikoja!

Hohhoijaa, paras laittaa langattomat päähän ja aloittaa imurointi. Vaikka Pauli Hanhiniemen tahdissa.

 

                                 

Viikonlopun ohjelmaa ei tarvinnut miettiä: päiväkävelyt käveltiin  Kirjamessuilla. Tuntuu jotenkin pidemmältä kuin viisivuotiselta tuo perinne, mutta niin se vain on että 2001 oli ne ensimmäiset kirjamessut täällä Helsingissä.

Muutaman kerran olin näytteilleasettajana mukana, nyt olen nautiskellut hulinoista vain asiakkaana - onneksi. Hattua täytyy nostaa erityisesti niille kaikille pienyrittäjille, jotka vuodesta toiseen jaksavat koota ja pakata materiaalin (ei muuten onnistu muutamassa päivässä) muun työn ohessa tietenkin, roudata sen messukeskukseen, asetella hyllyyn, seisoa sen neljä päivää hymyssä suin osastolla ja sitten sama homma takaisin päin... Ja maksella vielä hunajaiset messuvuokrat ja muutaman setelin siellä varsinaisessa putiikissa päivystävälle sijaiselle ja ehkä messuilla mukana olevalle pätkätyöläisellekin. Ei herkkua.

Tällä kertaa ostoksia kertyi varsin maltillisesti, kymmenkunta kirjaa. Pääasiassa aika kului osastoilla luuhaamiseen, kirjojen selailuun, esittelijöiden kanssa höpöttelyyn. Ja kun välillä käväisi vähän kaffella ja konjakilla ja toisen puolen Ruokamessujen maistiaisilla niin siinä ne päivät sitten vierähtivätkin. Kerran vuodessa tuollainen tapahtuma on ihan bueno.

                   

Ylemmän kuvan kaunotar sai kuvansiirtovaiheessa kasvoilleen aika mielenkiintoisia seeprakuvioita...

Muutama sananen tänään tästä intohimon kohteestani eli vanhoista mainoksista.Moni muukin vanha asia kyllä kiinnostaa, mutta erityinen suhde mulla on aina ollut mainoksiin. Mikään keräilijä en tunnusta olevani, mutta toivottoman koukuttunut kyllä. Saatan tyynen rauhallisesti viettää tuntikausia selaillen vanhojen lehtien vuosikertoja ja niistä mainoksia bongaillen. Ja onhan noita vuosikertoja omaankin kirjastoon jokunen kertynyt. Nyt tämän blogin aloitettuani tämä vanha harrastus sai taas uuden herätteen ja jo vähän pölyttyneet Suomen Kuvalehdet 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä tuli kaivettua esiin, samoin kuin 60-luvun helmet Uusi Maailma ja Elokuva-Aitta. 30-luvun Seuraa en ole vielä edes ehtinyt vilkaista...

Jaa mikä niissä sitten kiinnostaa? EN MINÄ VAAN TIEDÄ !!
Kauneus varmaankin ja hienostunut suomenkieli:



Mainokset tietysti kuvastavat aikaansa:

       

Muistuttavat, että ajat muuttuvat - onneksi!




... ja moni asia on vuosien saatossa muuttunut helpommaksi!


 

Ja jotkut asiat pysyneet ennallaan.

 

Automainoksetkin ovat pysyneet ennallaan, laatuvaunujen tekniikka vain hivenen kehittynyt ?

     
            

JUU, SE POGOSAUVA, TÄSSÄHÄN SE !



   

Kaikki tämänkertaiset kuvat ovat vuoden 1927 Suomen Kuvalehdistä.
Suokaa anteeksi hieman suttuiset skannaukset.