Viikon vinkki: Mikset käyttäisi laitteita, jotka helpottavat elämääsi?

                                              

Kuva: Insinööritoimisto Zitting ja K:in kodinkonemainos/1924

 

 

 

Joskus komeroista löytyy aarteita, pussien pohjilta muistoja, jotka muuttavat löytäjänsä lapseksi jälleen. Äidin tekemä pikkuinen mekko, nilkkasukat ja sandaalit. Saparoissa lettinauhat ja polvissa rupia. Datsun Bluebirdillä isän kanssa Tullinpuomin Shellille, jossa poika täytti tankin. Shelliltä sai vuonna 1969 keltaisen Lastenpassin, johon kerättiin leimoja joka käynnillä. Passi lähetettiin sen täytyttyä Shellin toimistoon, josta sen sai pian takaisin ja lisäksi uuden tyhjän passin sekä "pienen yllätyslahjan". Lahjaa en muista, mutta sen kyllä, mitä hämmästystä passini herätti Englannin maaseudulla, kylän pienellä huoltamolla. Leimasinta ei löytynyt ja omistaja kirjoitti passiin "leiman" käsin.

 

Niiltä ajoita muistan myös Gulf-aseman, joka mielestäni sijaitsi Mannerheimintiellä, siinä jossain vanhan messuhallin kohdilla. Sen ohi ajettiin usein, muttei pysähdytty juuri koskaan. Minkäköhän ihmeen takia? Myöhemmin tärkeäksi huoltoasemaksi kohosi eräs tietty Union, jolta Hurriganesin keikkabussi tapasi lähteä keikkapaikkaa kohti. Sinne kimmojen kanssa karattiin, vaikka kesken koulupäivän. Se oli sitten 70-lukua se.

 

90-luvun bensis oli Pukinmäen Esso, nyt jo vainaa sekin. Mitä sieltä ei löytynyt, ei myöskään tarvinnut. Ja nyt tarkoitan siis autoiluun liittyviä asioita. Tämän päivän tankkausasema on lähialueenTebski. Se, josta saa myös ruokaa, hampurilaisia, pizzaa. Mutta myös renkaanvaihdon, pesun ja varaosiakin. Eli harvinaisuus lajiaan tämän päivän huoltsikoissa.

 

Kuvat: Shell Lastenpassi/1969, Gulf -mainos/1964, Union -mainos/1966

                                                         

Jo kulman takana vaaniva kevät saa aina aikaiseksi tämän saman tunteen: jotain tarttis tehdä. Viimeisen vuoden aikana Pilates-harrastus on jäänyt ja nyt olisi aika uudelle. Suloisenkaunista naisvoikkaa vai jämerämpää kuntoilua?

  

 

Helpotuksekseni ikuinen ohjenuorani Suomen Urheilulehti kertoo artikkelissaan "Saattavatko ruumiilliset harjoitukset olla henkiselle kehityksellemme haitaksi?"(1904), että voin huoleti jatkaa myös fyysistä rasitusta pelkäämättä järkikullan katoamista. Artikkelin kirjoittaja I.W. vakuuttaa epäilijät vankoin, helsinkiläisissä lyseoissa tehdyin tilastollisin tutkimuksin.  Vertailut osoittivat, että lukuaineissa hyvin menestyneet oppilaat olivat hyviä myös voimistelussa ja "huolimattomien ja huonokykyisten oppilaiden" arvosanat voimistelussa olivat heikot.

Kehoa rakentamaan siis, vaikka lepotuoli huutelee puoleensa.

                                                                  

                             

 

Viikon vinkki nro 2:  Taukojumppa työpaikallesi

Kuvat:Voimistelukirjan mainos/Otava/1933, Bovril-mainos/1916, Painijat/Suomen Urheilulehti/1903,Foot,s Adjustable Rest-Chair-mainos/1916, Pyramidikuva/Suomen Urheilulehti

 

Tämän talvena lumen ja pakkasten määrä jaksavat yllättää. Pääkaupunkilainen oli jo ehtinyt lähes unohtaa mitä kaikkia lumen, jään ja pakkasen iloja onkaan: jäälyhtyjä, lumienkeleita ja lumiukkoja,  pertsaa, potkukelkkailua, retkiluistelua ja lumikenkäilyä ja ties mitä!

Pikku koira on löytänyt lähimetsistä uuden maailman. Lumi on saanut aikaan ennennäkemättömiä reittejä, pieniä polkuja mitä mahdottomimmissa paikoissa. Ylitämme jyrkät kalliot, vetisen suon ja syvät ojat huomaamatta, uusia näkymiä ihaillen.

                                                   

 

Viikon vinkki:

              

Kuvat: Lumiukko/itse tehty aapinen n. 1940-luvulta/tekijä tuntematon, Lumikenkäilijä -kuva/Suomen Urheilulehti 1902, Banaaneja -mainos/1921

 

Hoplaa! Yhtäkkiä on vierähtänyt kuukausi edellisestä kirjoituksesta! Mihin se aika katosikaan? Loppukevään tohinat kaappasivat sen. Lakkiaiset (onnistuivat mainiosti), työpaikan vaihdos (kummallista, kerrassaan kummallista!), pääsykokeet (omat ja muiden) ja muutama muukin asia veivät mennessään. Sitä paitsi - kesä tuli! Tuntuu, että kesällä ajatukset kääntyvät kaikkeen muuhun kuin blogin kirjoittamiseen.

Valon määrä houkuttelee ulos, pihalle, vesille, metsään. Puutarhaakin olen saanut viljellä (hehheh, ystävät hyvät, tarkoitan juuri sitä tämänvuotista lainapuutarhaani...).

Uusi työpaikka ja uudet, pyhät päätökset ovat saaneet minut pyöräilemään töihin joka päivä. Tänään kieltämättä melkein toivoin, että oma autokulta olis odottanut pihalla. Joku sadeviitta pitäis varmaan hankkia?

Yritän nyt päivitellä blogia kuitenkin ahkerammin kuin viime kesänä, jolloin tauko venähti useampaan kuukauteen. Ehkä sadepäivinä?





Kuvat: E-Myymälän kesäkori-mainos/1966, Silo-uimapuku-mainos/1957, Lahden Palma-mainos/1966 (huomatkaa ihana Lenita oikeassa reunassa!)

Kuinkakohan paljon pullaa suomalainen, hymyilevä äiti onkaan leiponut? Kuinkakohan monta pyykkiä pyykännyt? Suomalainen äitiliini on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen: jo 40-luvulla pidettiin tärkeänä, että perheenäidillä on oma pankkikirja...

ONNEA KAIKILLE  ÄIDEILLE!







Kuvat: Juhlavehnäs-, Suno-, Kulta Kruunu- ja Coral-mainokset/1962-63, Pohjoimaiden Yhdyspankki/1945

No nyt saan vihdoinkin laittaa Tämän Kuvan!
Juhlikaa Vapunaattoa varoen!



Kuva: Koff-mainos/1964

Vanhoja lehtiä selatessa ei voi kuin ihmetellä kuinka paljon oikeastaan onkaan tuotteita, jotka ovat olleet markkinoilla kymmeniä, kymmeniä vuosia. Tuotekehitystä on tietysti tapahtunut ja mallit muuttuneet, mutta tuotteen käyttötarkoitus on edelleenkin sama. Makeisia on jopa lähes samanlaisissa pakkauksissa (Fazerin Sininen, Läkerol) kuin 30-luvulla, eikä noissa perushammastahnoissakaan juuri eroa ole. Onkohan Pommacin maku ollut tuolloin 50-luvulla sama kuin nyt? Veet saattoi olla jopa tehokkaampi silloin kun käytössä oli vähemmän iho- ja ympäristöystävällisiä ainesosia.






  

                                 


Kuvat: Pommac-mainos (Eeva-Kaarina Volanen)/1950, Pepsodent-hammastahnamainos/1954, Tampax-mainos/1963, Gillette-mainos/1950, Kellogg's Corn Flakes-mainos/1931, Veet-mainos/1952

                                    

Joskus 80-luvulla kävin Pekka Kinnarin valokuvauskurssin  työväentalolla. Opin valokuvauksen perusteita ja kehittämään mustavalkoisia kuvia. Laitoin kotimme yhteen nurkkaan pikku pimiön ja kehitin siellä mestarilaukauksiani kuviksi. Koiria, koiria ja vielä vähän koiria on niissä kuvissa, jotka ovat siltä ajalta säilyneet. Sittemmin tuo harrastus jäi ja kamerastakin tuli vähän kerrassaan aina vain automaattisempi. Filmit vietiin kuitenkin vielä pitkään valokuvaamoon kehitettäväksi. Onneksi ei enää sentään tarvinnut ottaa vastaan kaikkia epäonnistuneita kuvia (ja maksaa niistä).

Tänä päivänä valokuvauksesta on tullut helppoa ja halpaakin. Kuvia voi huoletta räiskiä vaikka sata tai tuhat ja kotikoneella sitten valita otoksista parhaat. Kenen tahansa on  mahdollista ainakin jonkin verran käsitellä valokuvia mieleisekseen: rajata, muuttaa sävyjä ja värejä, tarkentaa jne. Se mikä nykyään tuppaa unohtumaan, on paperikuvien tilaaminen. Valtaosa kuvista on säilössä vain koneella ja muutaman kerran on osa kuvistamme jo kadonnutkin, osa niistä aivan korvaamattomia.

Se mikä valokuvaamisessa oli minulle vaikeaa ennen, on sitä edelleenkin. Sopivan kohteen, kuvakulman, valon löytäminen. Ohikiitävä hetki, liike, ilme... Ei ole helppoa valokuvaaminen kuitenkaan.




Kuvat: Anton Podorowsky Oy:n valokuvauskonemainos/1920, Foto Oy:n mainos/1936

Tässä tulee vihdoinkin Hennan kaipaama katsaus naiseuteen vuoden 1964 Viikko-Sanomien kautta. Kannattaa vilkaista myös vastaava miesaiheinen juttu muutaman päivän takaa. Jos mieskuva näissä neljässä lehdessä oli hieman ristiriitainen kovakauluksisine Tauno Paloineen ja amerikanlänkkäreineen niin kyllä naisenkin kuvaan oli noihin aikoihin tullut kovasti säröä.

Mahtaisiko nykypäivän perhelehdestä naista näin monessa roolissa edes löytääkään? Oliko 60-luvun alun nainen esikuvana tämän hetken naiselle, jolta ehkä kaivataan yhdessä paketissa tätä kaikkea, mihin tuolloin piti olla monta eri donnaa?

Kylpyammeesta nouseva Kleopatra ei tosiaan taida olla se kunnon perheenäiti, joka huolellisesti tupeeratussa permanentissaan hymyillen pesi pyykkinsä hohtavaksi Sunililla (ja hampaansa Oxygenolilla). Sarjakuvissa äiti jo silloin vähän purnasi loputtoman kotityön määrää. Viimeisessä ruudussa Liisa tosin jatkaa luuttuamista laulellen, koska huomaa että onkin onnellisempi kuin kadehtimansa filmitähdet. No joo.

   

Juhlahetken tullen vuoden -64 nainen pukeutui korselettiin ja huolehti (jälleen) hyvin hygieniastaan. Kukapa tahtoisi olla Rexona-mainoksen hitusen haiskahtava toimistotyttö, jonka kanssa kukaan ei halua työskennellä? Ei kukaan. Sarjakuva-tohtori Rex Morganin sairaanhoitajan hygieniaa ei kukaan kyseenalaistanut, olihan hilkkakin niin hohtavan valkea.

Amarit (ja nehän eivät olleet mitään sukkiksia) sen tekivät, että jotkut pääsivät sitten viettämään iltaa komeiden miesten seurassa ja vetelemään amerikkalaisia (HUOKAUS) henkosia.

Useimmat naiset siis kuitenkin ripustelivät mainoksissa onnellisen näköisenä pyykkejä ulos kuivumaan, tarjoilivat kylmää maitoa lapsille jääkaapista nostetusta maitopullosta tai veikistelivät essu vyötäisillä lipeville pesukonekauppiaille. Jos särky iski, otettiin Seliran ja jatkettiin touhuilua. Ja jos iski VÄSYMINEN, niin ettei muuta jaksanut kuin istua harmaana tuolissa, lääkkeeksi löytyi onneksi Ramavit tai Vitasol-helmet.

Väsyminen johtuu mainoksen mukaan monista tekijöistä: Väärä työtapa, kiire ja hosuminen. Täydellisyyden tavoittelu työsuorituksissa, huono viihtyvyys, liiallinen itsenäisyys ja vastenmielisyys toisten määräysvaltaa kohtaan, yleinen huolestuneisuus tai sään vaihtelut.

 

Kun herrasmies sai vierelleen kauniin rouvan ja herttaisen lapsukaisen, vaihtui ajokki mersusta skodaan. Sillä sitten pyörähdettiin Essolle tankkaamaan. Shellillä kannatti taas pysähtyä aivan erityisesti kaffella, siis erityisesti naisten. Siellä saattoi keskittyä kahvikupposeen ja uskoa Kuplansa huoltoaseman "poikien" huomaan.

Jostain ihmeen syystä ainoa kulkupeli, jota nainen mainosti oli polkupyörä. Kummallista.

Mainosten iskulauseista löytyi: Ihastuttava luomus, kukkakoristeinen ja ihanan kevyt. Kruunaa kauneutenne. Tekee läheisyytenne miellyttäväksi. Yhtä hygieeninen kuin helppohoitoinen. Helminä tippoina ja kapseleina. Ladylike, elegantti ja miellyttävä. Laivastonsininen, helmenharmaa ja puolukanpunainen. Nopeasti vaikuttava, antiseptinen. Mieto, täyteläinen, riittoisa. Vähemmän vaahtoa, enemmän valkoisuutta. Merituulen raikkautta.

Ja ne juomat by the way: Vuoden 1964 naishenkilö joi vain miesseurassa. Kuohuviiniä, martineja. Jopa olutta. Ettekä ikinä arvaa kenen seurassa. No tietysti Tauno Palon!