Minulla on ollut onni omistaa oma piha jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Varsinaiseksi puutarhaharrastajaksi minua on ehkä turha kutsua, mutta jonkinlainen tietämys kasvien elämästä on tässä ajassa ehtinyt kertyä.

Alkuvuosien hinku istuttaa  puutarhan jokainen soppi täyteen mitä erilaisimpia kasveja on laantunut. Nykypäivän puutarha on paremminkin oleskelupaikka esikapunkiluonnon tarkkailijalle. Se on kesäisin olohuone, jossa vietetään enemmän aikaa kuin sisätiloissa. Tokihan sinne kylvetään kesäkukat vuosittain ja muutama perennakin aika ajoin. Muutama hedelmäpuu antaa satoa ja pensas marjoja.

Ajatus kerrostaloon muuttamisesta heräsi jossain vaiheessa alkutalvesta. Se tarkoittaisi kerrankin elämää ilman lumitöitä  ja nurmikonleikkuuta. Mutta myös elämää ilman ihka omaa pihanplänttiä. Saisikohan taloyhtiön pihaa rapsutella samaan malliin kuin omaansa? Istutella ne kesäkukat? Löytyisiköhän lähistöltä vuokrattava  puutarhapalsta?

Nyt kun omasta asunnosta on tulleet ne ensimmäiset tarjoukset, tekee mieli jo lyödä jarrut pohjaan! Mistään ei löydy tällaista kotia, pihaa, ympäristöä (tällä rahalla)! Ja miten käy viime kesänä istuttamilleni särkyneille sydämille? Kukkivatko uuden pionit jo? Entäs kirsikkapuu, vieläkö se jaksaa kukkia? Maalta tuodut valkeat lehtosinilatvat täytyy ainakin ottaa mukaan, ja siskolta saadut  punaiset sinivuokot! Onkohan minusta muuttajaksi?



Kuvat: Pikkulapsi puutarhassa/ Caspari: Kinderland, du Zauberland, Billnäs-mainos 1934, Design for a Small Garden/The Studio An Illustrated Magazine of Fine & Applied Art 1907

Viikonloppu kului rattoisasti asuntoja katsellen.Näytöstä näyttöön kulkeminen on oikeastaan ihan mukava tapa viettää vähän tuhruinen sunnuntaipäivä, varsinkin kun ei vielä ole varsinaista paniikkia asunnon ostamisen suhteen. Todennäköisesti ääni muuttuu kellossa kunhan saadaan tarjous omasta asunnosta ja muuton deadline lähestyy.



Olen aina pitänyt itseäni suht "järki-ihmisenä" mutta kyllä asunnon ostamiseen liittyy niin paljon tunneasioita, että järkikulta värjöttelee ihan taka-alalla. Järjettömätkin asiat selittää järkeviksi kun oikeasta asunnosta on kyse. Raha näyttelee tietysti suurta osaa, sille ei mahda mitään, mutta kaikki muu onkin sitten sydämen asiaa. Huomaan tässä pähkäileväni putkiremonttia odottelevan asunnon ostamista KOSKA SE ON NIIN KIVA!!! Ja se kun oli se vihonviimeinen asia johon oli tarkoitus ryhtyä!  Apua tänne ja äkkiä!

Kuvat: Tekonahka Oy/1952 ja Asko/1952

 

Haaveissa siintää uusi asunto, pikku koti, vähän pienempi kuin nyt ja vähän lähempänä Helsingin keskustaa. Olis myös mukava asua kerrostalossakin vaihteen vuoksi, ja ihan kaupunkiympäristössä.

Alkuhavainnointi on osoittanut, että tällä tilavalla perheasunnolla, joka sijaitsee Helsingin laitamilla saatamme hankkia esim pienen tyydyttävän kuntoisen kaksion Katajanokalta tai Punavuoresta tai sitten ahtaan kolmion Vallilasta; Kalliosta tai Meilahdesta.

Eli pitäisikö tässä sitten vielä ryhtyä asuntolainan maksajaksi?  30 vuotta lainan maksua ja voisin sitten vetreänä seiskavitosena huokaista helpotuksesta? Ja kun mielestäni sain juuri maksettua yhden kaksikymmenvuotisen rupeaman... No, eiköhän sen asunnon voi sitten taas myydä ja vaihtaa pienempään ja maksaa ne lainat pois. Tai sitten vois pysyä täällä, kestää joidenkin vuosien kuluttua tulevan putkiremontin haitat ja siivota tyhjiä huoneita. Äh ja valivalivali.

              


Kuvat: Kartta saattanee olla 50-luvulta, Eliel Saarisen luonnos "Hvardagsrum Interiör" Ateneum-lehti 1901, Pohjoismainen Yhdyspankki -mainos 1952

Vaikka monenlaiset siivousteknologiset uudistukset ovat tehneet puhdistamisesta helpompaa, ei se silti tuota minulle sitä nautintoa, mitä se tuntuu joillekin tuottavan. Kyse on ilmeisesti perinnöllisestä geenivirheestä, koska jälkeläisetkin alkavat puhua rumia, jos heitä patistaa kyseiseen hommaan.

Vielä joitakin vuosia sitten näin unia omasta pikku piikasesta, joka saapuisi kotiimme ja loihtisi kätösillään sen puhtaan ja raikkaan tuulahduksen.

Au Pair jäi hankkimatta ja nyt siivoaminenkin sujuu joten kuten, kun on ne langattomat kuulokkeet ja musakki täysillä. Ja sitä paitsi yksi on nautinto siivoamisessakin: ikkunanpesu. Tule pian kevät ja ikkunanpesusäät!



                    

 
      
Kuvat: Siivousasut ja Wärtsilän kestoemali/Kotiliesi 1962,  Pölynimuri - monipuolinen ja luotettava palvelija/Elanto-lehti 1941, Talousapulaisen opas/Aitta-lehti 1927

 
Voi yök miten inhottavaa kun siellä kylppärin maton alla vilahtaa toisinaan se sokeritoukka notkeine vartaloineen! Turha sanoa, ettei niistä mitään haittaa ole - kosteiden paikkojen asukkeja vaan... Onneksi muurahaisista ei tarvitse kärsiä kuin kevätkesästä kun ne riehaantuvat harhailemaan sisätiloihin. Kerran viikonloppureissun aikana olivat saaneet rakennetua keittiöön jo hienon pesän alun munineen rikkalapioni alle.

Ihme, ettei mitään vaatteidensyöjäötököitä ole ilmaantunut kun nuorison vaatteet asuvat jatkuvasti lattioilla ja nurkissa. Ja kiitos luojalle, että mitään täiepidemioita ei ole enää yläasteella ja lukiossa!



 

 

Ystäväni, joka toimi talonmiesnaisena Helsingin eteläisen hienostokaupunginosan satavuotiaassa talossa kertoi aina mehukkaita juttuja viemärihyttysistä ja jokavuotisista torakkamyrkytyksistä. Niitä yhdyskuntia ei varmaan vanhasta, mutkikkaasta talosta saada koskaan kitkettyä. Oma äitini tupsutteli 60-luvun lopussa DDT:tä rakkaan kiinanruusunsa lehdille aina kun joku hyönteinen sitä uhkasi. Eipä näkynyt ötökkää enää!





  




Tällaisen "myrkyttömän myrkyn" perään voi vain haikailla?


















                              

Kuvat: Lampert: Bilderatlas des Tierwelts 1913 (hyönteiskuvat), Kansainvalistusseuran Kalenteri 1916 (Joukkomurha), Suomen Kuvalehti 1928 (Flit)